parisuhteen hoitoa ja kiemuroita

Vauvaperheen arki. Väsyhuutoa, kitinää. Läpsystä sylin vaihto ja omaan poteroon? Kiristyneet pinnat, väsyneet katseet ja tiuskitut sanat? Toisen syyllistäminen, kun itsellä on paha olo ja mieli? 

Pitääkö sen mennä niin?

Me oltiin hyvin tietoisia siitä, että arki muuttuu. Suhde muuttuu. Että välillä on väsyhuutoa ja kitinää. Ja välillä pinna kiristyy. Vauva vaatii aikaa, huolenpitoa ja huomiota. Parisuhdeajasta pitää tinkiä. Spontaanit irtiotot vaativat enemmän etukäteissuunnittelua tai sitten todella nopean lähdön, niin kuin viime keskiviikkona. Vauva nukahti ja me pakattiin perhe samantien autoon ja ajettiin iltakahville Arnoldsille. 

Me oltiin odotusaikana myös tietoisia siitä, että suhdetta pitää huoltaa. Vaalia. Ruokkia. 

Myönnän, että välillä itkettää. Väsymys huuhtoo päältä kuin tulva. Vauva on saattanut karjua koko päivän ja sitten, kun puoliso tulee kotiin, niin haluaa vain olla sylissä itsekin. Mutta karjuva vauva menee edelle. Myös puolison peli-illan edelle. Vaikka olisi kiva hautautua konsolimaailmaan, niin todellisuus on tässä. Minä kykenen säätelemään tunteitani, mutta vauva vielä ei. Vauva tarvitsee kokemuksen siitä, että hänen tarpeisiinsa ja itkuunsa vastataan heti. 

Uskon siihen, että vauvan koti on vanhempien toimiva parisuhde. Toimiakseen se tarvitsee aikaa ja yhdessäoloa. Meillä se on ratkaistu niin, että kainalossa ollaan silloin, kun vauva menee iltaunille. Yleensä vauva nukahtaa aina, joskus hitaammin kuin toisena päivänä. Mutta nukahtaa. Joskus itsekin nukahtaa kainaloon, kun on ensin silitetty ja pidetty lähellä. Se on ehkä parasta.

Ollaan tehty myös vähintään yksi lenkki päivässä yhdessä koko porukka. Siinä ehtii jutella, purkaa päivää ja kävellä käsi kädessä. Samalla aivot tuulettuvat mukavasti. Tuon jäänmurtajan kokoisen koiruuden kanssa on kiva myös kävellä porukalla, vaikka ihan hyvin se on oppinutkin jolkkimaan vaunujen vieressä..

Meillä halataan ja pussataan paljon. Fyysinen kosketus on tärkeää. Se voimauttaa ja ainakin mun hellyystankki vajenee nopeasti, ellen saa hellyyttä. Se taas vaikuttaa koko oloon. Jaksan myös halattuna ja silitettynä vastata vauvan tarpeisiin paremmin. Ja miehen. 

Me nukutaan perhepedissä. Monesti nukahdetaan kasvot vastakkain kumpikin vauvaa ihastellen. Ja varpaat yhdessä. Perhepeti ei mitenkään ole vaikuttanut meillä hellyyden määrään tai kosketukseen. Luovuuden määrän kasvuun se ehkä on vaikuttanut. 

Vielä ollaan plussan puolella. Ja yritetään kyllä pysyä. Suunnitteilla on kahden viikon reissu pohjoiseen kesällä, yksi yhteinen partioleiri perheleirin puolella, parisuhdeviikonloppu syksyllä ja sopivasti lähiretkeilyä ja nokipannukahveja lähihuudeilla.

Tällä kohta 4kk kokemuksella voin sanoa, että vauvan tulo on ollut todella ravisuttava kokemus, parisuhteellekin. En voi olettaa toisen ajatuksia, vaan on kysyttävä. Väsynyttä puolisoa tekee mieli helliä ja pitää hyvänä. Väsynyttä puolisoa myös ymmärtää. Puuskahduksille on tilaa, samoin ärtymykselle. Eihän arjen tarvitse aina olla kivaa. Ei se sitä voi ollakaan. Niinä vähemmän kivoinakin hetkinä me ollaan kuitenkin samalla puolella. Tiiminä. Meillä on yhteinen vastuu, yhteinen päämäärä ja yhteinen matka. Enkä kyllä olisi tällä matkalla mieluummin kenenkään muun kanssa. 

Hyvä muistutus itselle, pitääkin halata Miestä kotiin tullessa. Yö oli yhtä kukkumista ja aamulla ei hymyilty eikä pussailtu. Onneksi mä voin ottaa askeleen kohti, mennä puolitiehen vastaan ja valita, miten mä haluan toimia. Kyllä mä sen tiedän. Mä oon huono kiukuttelemaan. Ja kotiin on kivempi tulla pussattuna kuin kritisoituna, sille jälkimmäiselle kun ei ole mitään isompaa tarvetta kuitenkaan.