perheväkivallasta

Menneillä viikoilla on mediassa ollut kummallisia uutisia. Turkki ja Puola ovat ilmoittaneet harkitsevansa eroa kotiväkivaltaa torjuvasta Istanbulin sopimuksesta. Somessa pyöri #challengeaccepted, joka muuttui söpöstelykuviksi vaikuttamisen tai kantaa ottavuuden sijaan.

Moni on hörissyt, että no Turkki ja Puola – no, niiden tapaista. Siltikin juuri Suomi on naisille toiseksi vaarallisin Euroopassa, mitä tulee perhe- ja parisuhdeväkivaltaan.

Perheväkivalta on edelleen tabu. Haluan kertoa muutaman tosielämän tapahtuman omasta historiastani.

Kun minä ensimmäisen kerran jouduin seksuaalisen väkivallan kohteeksi parisuhteessa, se oli ihan absurdi tilanne. En halunnut seksiä. Hän halusi. Hän otti, mitä halusi. Ja sen jälkeen, mennessään suihkuun,hän heitti yöpöydälle setelin. Maksoi minusta. Kumppanista. Maksoi siitä, että sai panna samalla kun uhkaili, karjui ja piti kiinni niin, että sormenjäljet syöpyivät ihooni kiinni, sieluun vielä tiukemmin. Fyysiset mustelmat paranivat paljon nopeammin kuin sieluun ja minuuteen tulleet vauriot.

Seurustelukumppanini saattoi ilmestyä samaan kahvilaan, missä minä istuin ystävieni kanssa. Ihan ohimennen, ihan sattumalta. Joka kerta. Toimittaen samalla, kun nyt kerran yhteen sattui, jonkin tärkeän asian kuten leffan valinnan kanssani, suunnitelmia viikonlopulle tai jotain muuta, mikä muiden silmissä näytti lähinnä suloiselle. Minun silmissäni hän seurasi, varjosti. Oli äärettömän mustasukkainen. Ja minä sain tuntea sen puristavina kämmeninä käsivarressani, puhelimeni läpikäymisenä,  uhkailuna.

Olin silloin nuori, parikymppinen.

Kymmenen vuotta myöhemmin kuvittelin, että ikinä enää ei. Ei mitään vastaavaa. Ei minulle. En olisi enää nuori enkä naiivi.

Avioliitto oli vaikea. Siinä oli paljon rakkautta, mutta paljon myös kärsimystä. Piilossa ollut puolison päihdeongelma. Piilossa ollut peliriippuvuus. Lapsettomuus oli varmasti yksi niistä, jotka katkaisivat kamelin selän. Sen mukanaan tuoma epätoivo ajoi päihteiden käytön lisääntymiseen. Minä yritin ymmärtää, hakea apua, tukea ja rakastaa. Kun suhteemme loppuvaiheessa lyhyen ajan sisällä istuin ties kuinka monennetta kertaa päivystyksessä tai teholla puolison itsemurhayrityksen vuoksi, ymmärsin voimieni loppuneen. Ymmärsin sen, että henkinen väkivalta vaurioittaa yhtä lailla. Henkistä väkivaltaa on uhkailu, mykkäkoulu, itsemurhayrityksille altistaminen. Ajoin niin monta kertaa kotiin kymmenien kilometrien päästä saatuani hyvästi-viestin kesken työpäivää ja yrittäessäni saada kontaktia mieheen, jonka puhelin oli suljettu.

Taloudellinen väkivalta aiheuttaa ongelmia, satuttaa sekin. Ja fyysinen väkivalta. Se voi viedä hengen heti. Viimeinen herätys oli se, kun muutama viikko avioeropapereiden kirjoituksen jälkeen pakenin omassa kodissani olohuoneesta kylpyhuoneeseen keittiöveitsen kanssa perässäni tulevaa silloista puolisoani. Hän halusi kuulemma vain uhkailla..

Parikymppinen minä ajatteli, että tapahtunut oli minun vikani. Että olisi pitänyt antaa. Ei. Mikään ei oikeuta raiskausta. Mikään ei oikeuta ottamaan seksiä väkisin.

Kolmikymppinen minä ajatteli, että minä en pystynyt rakastamaan ehjäksi. Että minä en ollut vastuussa siitä, miten puolisoni käytti päihteitä tai mitä hän yritti itselleen tehdä. Ymmärsin sen, etten voinut pitää ketään väkisin hengissä – mutta vastuu omasta hyvinvoinnistani oli minulla. Olisin uponnut, jos olisin jäänyt.

Nyt minä ajattelen, että kunpa olisin uskaltanut puhua. Kertoa asioiden oikean tolan aiemmin. Olisin suojellut itseäni isommilta naarmuilta. Nyt minä ajattelen, että jokaisella on oikeus elää turvallisessa ympäristössä ja ilman pelkoa. Mikään väkivalta ei ole oikeutettua. Vastuu on aina tekijällä. Aina. Uhri ei ole syyllinen väkivaltaan, olipa se minkä muotoista tahansa.

Jos voisin sanoa jotain minulle parikymppisenä ja kolmikymppisenä, niin sanoisin: älä luovuta. Älä yritä kestää liian paljoa. Pidä huoli itsestäsi. Hae apua. Puhu. Kerro. Sinä selviät. Sinussa asuu niin vahva voima, että se pitää sinut pinnalla. Toivo on totta. Ja vielä tulee se hetki, jossa saat elää ilman pelkoa. Rakastettuna. Silitettynä. Hellästi huolehdittuna. Vaikka olet mennyt rikki, niin se ei määritä sinua. Ei. Ne ovat tapahtuneet sinulle, mutta ne eivät ole yhtä kuin sinä. Sinulla on mahdollisuus elää hyvää elämää.

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *