pienet isot ilot

Tänään on ollut hyvä päivä. Koska:

– olen ensimmäistä päivää ilman kipulääkkeitä. Lantionseutu alkaa vähitellen rauhoittua. Kohtu lopetti vuotamisen ja supistelut kokonaan. Mahakipu on lähes poissa; aivastus provosoi ja liiallinen nauru. Olen jopa päässyt kyykkyyn ja tyhjentänyt pyykkikoneen polvillaan.

– olen saanut solmittua itse kengät jalkaan ensi kerran sitten viikkoihin ja vielä kahdesti! Iso huraa!

– olen katsonut itseäni peiliin purskahtamatta itkuun. Sanoin aamulla peilikuvalle, että ”selvitään”. Olen vähitellen päästämässä irti kehovihasta.

– koira ei kuollutkaan leikkauskomplikaatioon, vaikka hetken kiikkuikin veitsen terällä. Kunto on edelleen heikko, mutta suurin sisäinen verenvuoto tuntuu tyrehtyneen. Kyllä kuulkaa on koiran puolesta rukoillut koko suku ja lähipiiri! Isä rakas sanoi, ettei koskaan vielä ole rukoillut koiran puolesta eikä varsinkaan raamattupiirissä. No, yhtä kokemusta rikkaampi sekä hän että kymmenen muuta tuohon agitoitua miestä. 🙂 Koiruuden menettämisen pelko tuntui lamaavalta kivulta. Se olisi ollut kaiken kukkuraksi ihan liikaa. Mutta hiipien toipunee karvakaverikin. Toivomme. 

– nukuimme viime yönä 6 tuntia kaikki kolme, minä, mies ja koira. Nyt nukkuvat jo mies ja koira.

– sain iloita useista virpojista ja ilahduttaa heitä virpomispussukoilla, joita eilisen askartelin. Koska jokainen lapsi on kauniilla tavalla huomioimisen arvoinen.

– ensi viikko on kevätlomaa räntäsateessa. Sulakoon lumi ja litisköön maa. Mulla on ihanat kumpparit.

– rakastan tuota miestä päivä päivältä enemmän. Syvemmin. Ja oon äärikiitollinen siitä, että saan hänen kanssaan elää. Kulkea. Että ollaan entistä tiiviimpi tiimi. Ja se on se kaikkein suurin ilo.