syli täynnä

Syli on täynnä. 

Ihmettä. Rakkautta. Huolta. Kiitosta.

Syli on täynnä.

Onnea. Iloa. Murhetta. Riittämättömyyttä.

Syli on täynnä, niin täynnä, että välillä minä unohdun. En muista syödä. En ehdi suihkuun. En jaksa siivota. Tuuditan pientä huutavaa, lohdutan pientä kiljuvaa. Pidän sylissä, ihmettelen ilmeitä, alistun tutkivan katseen alle, perin juurin tutkittavaksi. Yritän olla kärsivällinen, kun maitoa ei tule niin paljon, kun olisi tilattu. Otan vastaan huudon, raivon ja tissin vetämisen. Ei pieni vielä ymmärrä, ettei niin voi tehdä. Hellästi irrotan nännin ahnaasta suusta, yritetään uudestaan ja hetken päästä turvaudutaan pullon apuun. 

Nousen yöllä tunnin, kahden, kolmen välein. On nälkä. On kakka. On tissi-ikävä. Hiippailen vauva käsivarrella pimeässä olohuoneessa koiran kuorsatessa vieressä. Vauva tillittää kirkkailla silmillään aamukahdelta. Kolmelta. Vielä neljältä. Tapailee hymyjä. Tarttuu sormeen, käsivarteen. Painaa pään rinnalle. Huokaa ja tyyntyy. Välillä väsyttää. Onneksi Mies hoitaa iltaisin, viikonloppuisin. Onneksi äiti kävi muutamana päivänä kylässä. Pesi ikkunat, kävi apteekissa hakemassa Cuplatonia. Tuuditti vauvaa niin, että minä sain imuroida ja pestä pyykkiä. Onneksi kummitäti pyysi tänään päivälliselle. Saamme mennä valmiiseen pöytään. 

Syli on täynnä. Arkea. Uupumista. Unettomuutta. Riemua. 

Otan vastaan päivän kerrallaan, huudon kerrallaan, valvomisen kerrallaan. Enempään ei tarvitse päästä. 

Tärkeintä on pitää sylissä. Olla lähellä. Rakastaa.