taivasvauvojen äiti

Aamulla tuli verta. Hyytymiä. Tiesin jo silloin.

Sairaalan päivystyksessä lääkäri oli hiljaa ja tuijotti ultran kuvaruutua. Sisältä alkoi purkautua itku.

”Olen pahoillani. Ei ole sykettä. Vauva ei ole enää elossa.”

Tuntui kuin kaikki ilma olisi hävinnyt keuhkoista. Tuntui kuin sydän olisi viilletty auki. Minä huusin. Kivusta. Ikävästä. Surusta.

Nyt odotan. Osastopaikkaa.

Silitän mahaa. Pientä kumpua, jonka sisällä ei ole elämää. Taivasvauvojen hautakumpua, kohtuani. Pelkään tyhjennystä.

En halua päästää irti.

Rakas. Äiti rakastaa sinua täältä tähtiin ja takaisin. Isäkin.

Rakas. Kerro sisaruksille terveisiä.

Minä ikävöin teitä niin! Olen surusta mykkyrällä. En jaksa enää olla taivasvauvojen äiti.