yllätyskutsut ja yö sairaalassa

Mies tuli perjantaina kotiin. Oli ihanaa! Olin briiffannut häntä supistuksista ja aikaisin perjantai-aamuna menneestä limatulpasta. Rautatieasemalta soitettiin sitten kätilölle ohjeiden toivossa, saatiin ohje seurata vointia ja mennä näytille, jos tilanne muuttuu. 

Vähän ihmettelin, kun kotiin ajamisen sijaan kurvattiinkin vanhemmilleni. Olin kuulemma unohtanut sinne jotain. No, Mies ajoi väärää tietä ja pihassa oli siskon auto. Olin edellispäivänä pitänyt äidille seuraa tämän siivotessa kotia ja kehittänyt salaattireseptiä kylään tulevalle työporukalle. Oven avasi siskonpoikani, sisältä löytyi myös sisko, käly ja kuopus, tirpusen kummitädeistä yksi ja äitini. Olin hämmentynyt. Minulla olikin vauvajuhlat! Mies toivotti hauskaa iltaa ja ilmoitti lähtevänsä hakemaan koiran kotiin. Hetken päästä joukko täydentyi veljentytöillä, toisella tirpusen kummitädillä ja tämän tyttärellä sekä ystävällä vauvoineen. 

Söimme hyvin, juttelimme, lapset olivat kovin kiinnostuneita mahasta ja tytöstä. Serkkunsa silitti masua pitkään ja jutteli kauniita sanoja. Lupasi rakastaa ja neuvoa ja pitää huolta. Sain vastata Vauva-lehden kysymyksiin. Puhuttiin nimien valitsemisesta, niiden päättämisestä ja merkityksistä. Oli mielenkiintoista kuulla toisten prosesseja! Puhuttiin synnytyksistä, lapsivuodeajasta. 

Sain ihania lahjoja. Pieni sai maailman söpöimmän liinavaatesetin, serkkunsa valitseman siili-pehmon, saimme hyvää kahvia ja lempikirjani ”Arvaa kuinka paljon sinua rakastan”. Saatesanoissa todettiin, että tytär on onnekas. Kun kerran kykenemme rakastamaan kaikkia taivaslapsiamme taivaaseen ja takaisin, niin tytär saa suuren määrän rakkautta täällä. Juhlien teemana olikin ’I love you to the moon and back’. Lisäksi saimme vauvakuvaukseen lahjakortin. Siitä olin haaveillut, että saisimme järjestettyä sellaisen. 

Yhdessä askartelimme Pienelle mobilea. Siihen taiteltiin origami-sydämiä ja leikattiin pupuja tuosta kirjasta. Jopa veljentyttöni 2,5v. taitteli oman terveisensä serkulle. Ehkä söpöintä ikinä!

Kahviteltiin, kakuteltiin. Supisti ihan hirveästi. Välillä iski paha olo. Konsultoin Miestä, oli näytillä käymisen kannalla. Kummi-to-be heitti minut illan päätteeksi sairaalalle, Mies ajoi sinne suoraan. Supistukset tulivat 3min.välein. Jäin osastolle seurantaan ja saamaan kipulääkettä. 

Lauantaina Mies oli seurana koko aamupäivän. Supistukset laantuivat ja olo helpotti. Kohdunsuu oli pehmeä ja muutaman sentin auki, kanava kiinni. Pääsimme kotiin.

Tänään supistusten voimakkuus oli ihan eri luokkaa. Tarrasin Mieheen markkinoilla kuin hukkuva. Näkökenttään tuli sahalaitaa, päätä särki. Uudestaan näytillä. Pissassa proteiinit plussalla, verenpaine kohtuullisen korkea. Oli yllätys kuulla, että kohdunkanava oli laskeutunut eilisestä ja vielä reilusti. Labrat olivat ok. Ei akuuttia merkkiä toksemiasta.

Päästiin yöksi kotiin. Huomenna kasvukontrolli äitipolilla. Nyt supistuksia tulee edelleen säännöllisesti. Ovat niin kipeitä, että tarraan tukea. Josko se neiti lähtisi liikkeelle huomenna alkavan uuden raskausviikon kunniaksi?

Olen ollut kiitollinen ja onnellinen ystävistä. Perheestä. Miehestä. Tuntui huikealle nukkua viime yö kotona Miehen kainalossa koiran kuorsatessa oviaukossa. Saan elää rakkaudessa, rakkaudesta. Tähän elämään on ihana saada Pieni mukaan!