Kirjani, rakkaani, kyyhkyläiseni

S’on kuulkaas niin, että ihmeiden aika ei ole ohi.

Ensinnäkin ostin sakset. Ihan omat. Vastaisuudessa täällä ei askarrella sieluja keittiösaksilla.

Ja sitten. Hain ystävän varastosta viisi kappaletta pahvilaatikoita. Enimmäkseen täynnä kirjoja, joukossa myös järjetön kassi valokuvia. Niiden ääressä on tullut nyyhkittyä hetki jos toinenkin, niin valokuvien kuin kirjojen. Kirjat sain kirjahyllyyn, valokuvat odottavat kesälomaa.
Kamut, teitä on ollut ikävä.

Erosin kirjoistani kolmisen vuotta sitten muutettuani aiempaa pienempään asuntoon, enkä opuksiani ole nähnyt sen koommin. Harvoja ja valittuja, kuten roalddahlejani ja Kafka on the Beach’ia, olen säilönyt pikkuruisessa hyllykössäni. Nykyisessä keittiössäni oli kuitenkin kirjahyllyn mentävä aukko. Ei ole enää!

Voi jesusauta, miten kirjoihin voi liittyä muistoja. Muistan tarkalleen, mistä ja miten olen kunkin kirjan saanut tai ostanut. Les Soldats de Salamine oli  vuonna 2006 pääsykoekirjana ranskalaiseen filologiaan. Pienestä jäi kii (näin jälkikäteen luojan kiitos), mutta kirjaan tykästyin aidosti. Kafkan Oikeusjuttua muistan tavanneeni Tampereella eräänä kesäyönä 2003. Mozartin Requiem pauhasi kaiuttimissa, en saanut unta, enkä kyllä tajunnut kirjastakaan juuri mitään.

Tunnustan: osaa kirjoista en ole lukenut. Mutta vielä niidenkin aika koittaa.