Ne kolme kuukautta, jotka muuttavat elämän.
Eli harjoittelu. En ihan usko, että kaikille harjoittelumankelin läpikäyneille työtaivas siltä istumalta aukeaa, mutta niinhän meidän opiskelijamuurahaisten halutaan ajattelevan. Emme kai muuten tyytyisi lastentarhatasoisiin työtehtäviin ja siihen surkeaan numeroon jota myös palkaksi kehdataan nimittää. On varmasti muunkinlaisia harjoittelupaikkoja, ainakin toivon niin.
Sellaisia, jossa työtehtävät ovat olleet superinspiroivia, ihmiset mukavia ja kannustavia. Sellaisia, joiden jälkeen tietää olevansa oikealla tiellä ja matkalla kohti sädehtivää tulevaisuutta. Onhan? Kokemuksia?
Itselläni on valtava ongelma, olen kahden paikan loukussa. Kummassakin on hyvät ja huonot puolensa ja toista tahdon palavasti enemmän kuin toista. Todennäköistä on, että saan juuri sen paikan, jossa ei sinänsä ole mitään vikaa ja joka oikeastaan voisi olla tulevaisuuden kannalta juuri oikea, mutta joka ei vaan muuten ole niin houkutteleva. Siitä puuttuu svingi.
Onko väärin unelmoida sen toisen, lähes mahdottoman paikan perään, kun nenän edessä kuitenkin olisi ihan varteenotettava mahdollisuus? Ihan pikkuisen ahnetta? Tosin on hyvinkin mahdollista, etten saa edes sitä ”huonompaa” paikkaa, missä tapauksessa kaikki vollotus on turhaa. Mutta niinhän vollotukset muutenkin usein ovat..