Pandemia-ahdistus

Olen aina ollut murehtimiseen ja ahdistukseen taipuvainen ihminen. Jo ihan varhaisesta lapsuudesta asti. Kymmenvuotiaana sain perhetutulta lahjaksi lääkärikirjan, joka sisälsi kuvia ja kuvauksia erilaisista vakavista sairauksista. Luin kirjaa päivittäin ja pelottelin itseäni kaikilla kammottavilla sairauksilla, joita minä ja läheisemme voisimme saada. Kuvittelin, että jos vain opettelen kaikki kirjan sairaudet ja oireet, ja tarkkailen itseni ja läheisteni vointia, voisin saada meidät ajoissa lääkärille ja pelastaa meidät ennen kuin sairaus tappaa meidät. Lapsena diagnosoin itselleni muun muassa leukemian, pernisiöösin anemian ja aivokasvaimen.

Aikuisena (osin pitkän terapian seurauksena) en ole enää taipuvainen niin voimakkaaseen luulosairauteen, mutta tarkkailen silti keskivertoihmistä tarkemmin oman kropan kolotuksia ja muutoksia. Pesen käsiä niin ahkerasti, että rystyseni ovat aina talvella verillä. Käsidesiäkin tulee käytettyä säännöllisesti varsinkin matkoilla. Aasian matkoilla ja lentokentillä olen satunnaisesti käyttänyt myös kasvomaskia, vaikka tunsinkin itseni aina tosi tyhmäksi hikoillessani se päällä.

Miltä nyt tuntuu, kun se pahin, jonka mahdollisuudesta kaltaiseni ahdistusherkkä ihminen on murehtinut kaikki nämä vuodet, onkin käynyt toteen ja uusi, eläimestä alkunsa saanut SARSin kaltainen koronavirus on levinnyt maailmalle ja muuttunut pandemiaksi? Miltä tuntuu, kun saakin varmistuksen sille, että maailma onkin ihan niin pelottava paikka, kuin on aina pelännyt?

43f.gif

Olen nyt itse terveydenhuollon alan harjoittelussa, eikä minulla ole mahdollisuutta etätyöhön. Pitkät työmatkat joudun kulkemaan ruuhkametrolla ja bussilla. Itselläni ei ainakaan ole tiedossa mitään perussairauksia, jotka voisivat lisätä viruksen vaarallisuutta, mutta käytännössä kaikilla iäkkäillä sukulaisillani on. Tänä viikonloppuna en mennyt kylään vanhempani luo, vaan pysyin kotona.

Seurasin koronatilannetta jo tammikuussa hyvin huolestuneena ja ihmettelin THL:n lepsuja ja vähätteleviä lausuntoja. Yritin kuitenkin rauhoittaa mieleni ja luottaa asiantuntijoiden arvioon, vaikka oma mielipiteeni olikin, että Euroopassa olisi pitänyt jo varhaisemmassa vaiheessa ottaa järeämmät keinot käyttöön viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Perjantai oli itselleni henkisesti todella haastava päivä koronan suhteen. Suomessa sairastuneiden määrä pomppasi pelottaviin lukemiin, puolet lehtiuutisista koski koronaa ja erilaisia liikkumisen ja tekemisen rajoituksia. Kaikki koulutukset, joita olin innolla odottanut, peruuntuivat. Sain myös tietää, että jos tilanne tästä vielä merkittävästi pahenee, voidaan myös harjoitteluni keskeyttää ja lykätä toiseen ajankohtaan, mikä tietysti aiheuttaa tulonmenetyksen ja viivästyttää valmistumista. Ja nämä ovat vasta omia henkilökohtaisia murheitani, puhumattakaan koronan pitkittäisvaikutuksista maailmantalouteen ja köyhien asemaan. Surullisista on tietysti, että koronan vuoksi sellaiset ihmiset, jotka olisivat voineet elää vielä vuosia tai vuosikymmeniä, voivat menettää henkensä, ja monissa maissa ovatkin jo menettäneet.

Koko perjantai töissä meni ikään kuin jonkinlaisessa sumussa. Yhdessä vaiheessa kun luin yhtä pelottavaa uutista, alkoi sydämeni hakata ja minua alkoi pyörryttää. Tunnistin tilani paniikkikohtaukseksi ja aloin keskittyä hengittämään syvään ja rauhallisesti. Lopulta tunne väistyi. Koko loppupäivän oli kuitenkin vaikea keskittyä mihinkään ja koin voimakkaita mielialanvaihdoksia. Välillä olin pohjattoman surullinen, välillä turta, sitten taas peloissani ja jopa hetkittäin vihainen.

Bussissa ärsytti ihminen, joka köhki edes yrittämättä peittää suutaan. Ärsytti työkaveri, joka palasi epidemia-alueelta viikkoa aiemmin eikä jäänyt pois töistä ennen kuin oli pakko. Ärsytti ystävä, joka lähti Aasiaan työmatkalle vastoin kaikkien ihmisten suosituksia ja joutuu nyt stressaamaan, pääseekö ylipäänsä palaamaan takaisin Suomeen jos valmiuslaki astuu voimaan. Ärsytti eräs amerikkalainen vegaani-tubettaja, joka vähätteli koronavirusta, naureskeli ihmisten hamstrausinnolle ja sanoi ”I’m literally dying” kun jotain hänen lempivihannestaan ei sen vuoksi ollut lähikaupassa saatavilla. (Ei, sinä et ole kirjaimellisesti kuolemassa jos et saa yhteen viikkoon parsakaalia. Italiassa ja Iranissa ihmiset ovat kirjaimellisesti kuolemassa koronaviruksen takia.)

Tajusin olevani henkisesti ylikuormittunut kaikesta netissä leviävän tiedon ja epätiedon määrästä. Pakotin itseni pois ruudun äärestä ja olen yrittänyt rajoittaa koronauutisten lukemista. Tänä viikonloppuna olen muun muassa siivonnut kämpän, kokannut herkullista ruokaa ja käynyt aamuisella kävelylenkillä auringonpaisteessa. Illalla aion tehdä kotitreenin ja lukea ammattikirjallisuutta. Tv:stä ei tule uutiset vaan maratonina Ex on the Beach, Hengenvaarallisesti lihava tai joku niistä miljoonista Say Yes to the Dress -formaateista (kertokaa ihmiset, miksi ihmeessä siinä amerikkalaisessa versiossa ne morsiamet valitsevat aina sen saman Pnina Tornain mekon, jossa on käpinäkyvä korsettiosa??)

Pitäkää muutkin huolta fyysisen terveytenne lisäksi myös henkisestä ja emotionaalisesta hyvinvoinnistanne. Ollaan armollisia itsellemme ja toisillemme. Kyllä tästä selvitään. ♥

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *