Kun kello vainoaa öisin
Minulla ja unella on myrskyisä ja intohimoinen suhde. Rakastan nukkumista, mutta uni leikkii vaikeasti tavoiteltavaa. Mitä tiukemmin yritän pitää siitä kiinni, mitä enemmän sitä tarvitsen, sitä päättäväisemmin se aina pakenee luotani. Sitten kun olen heikoimmillani ja päätän luovuttaa, se yhtäkkiä palaakin retkiltään ja tuudittaa minut taas siihen turvallisuuteen, että se pysyy aina luonani, eikä lähde enää koskaan omille teilleen. Ennen seuraavaa kertaa.
Olen suunnilleen 8-vuotiaasta lähtien kärsinyt ajoittain unettomuudesta. Ensimmäinen kerta oli saatuani huoneeseeni ison seinäkellon, jonka tikitys piti minua valveilla. Muistan valittaneeni äidille itku kurkussa, että ”kello vainoaa mua.” Nyt kun aikuisen viisaudella mietin tuota aikaa, on unettomuuden taustalla tosiasiassa ollut muutto ja koulun vaihto. Mutta lapsena ei noita asioita voi niin helposti pukea sanoiksi, tai edes hahmottaa. On helpompi ajatella, että hereillä pitää kellon tikitys kuin se, että pelottaa mennä uuteen kouluun, jossa ei tunne ketään. Siitä lähtien aina kun olen ollut jollain tavalla stressaantunut tai paineen alla, menetän yöuneni.
Ei siis ole millään tavalla yllättävää, että nyt refluksitaudin vuoksi olen viimeisen parin kuukauden aikana kärsinyt yöheräilystä. Yleensä herään vähintään kerran, niihin aikoihin kun närästyslääkkeen teho alkaa heiketä ja kurkkua poltella. Jos olen onnekas, oireet talttuvat sillä, että otan Rennien tai käännän kylkeä (jostakin syystä vasemmalla kyljellä nukkuminen auttaa monia refluksikkoja), ja vaivun nopeasti takaisin uneen. Jos olen epäonnekas, on uudestaan nukahtaminen mahdotonta. Niinä öinä saatan valvoa tunnista kolmeenkin tuntiin. Vaikka saisinkin lopulta uudestaan unta ja olisin nukkunut yhteensä ne normaalit 7-8 tuntia, aiheuttaa se kaikista sikeimmän unen katkeaminen melkoista väsymystä päivisin.
Toissayö oli pitkästä aikaa taas sellainen hankala yö. Havahduin unesta kahden aikaan yöllä, mutta vaikka olinkin järjettömän väsynyt ja uninen, enkä tuntenut hirveästi edes refluksioireita, en saanut enää uudestaan unta ennen kuin kuulin lumiauran jyrinän pihalta joskus aamuyöstä. Ja senkin jälkeen nukuin vain aika kevyesti.
Silloin kun en saa unta, pyörii mielessäni yleensä ahdistavia ja stressaavia ajatuksia liittyen terveydentilaan tai opiskeluun. Olen lukenut jostain, että yöllä stressihormoni kortisolin eritys kiihtyy, minkä vuoksi unettomuudesta kärsivä saattaa jäädä ikään kuin jumiin kielteisiin ajatuksiinsa. Siitä katastrofiajatusten kierteestä on hyvin vaikea vapautua. Tutkimusten mukaan yöheräily itsessään myös pahentaa refluksioireita.
Tuntuu, että taidan olla nyt jossakin ikävässä kierteessä refluksin ja unettomuuden kanssa. Kehoni on alun vaikeiden oireiden vuoksi ikään kuin oppinut herättämään minut keskellä yötä kuulostelemaan mahdollisia oireita. Sen sijaan, että menisin nukkumaan levollisena, on nukkumiseen alkanutkin liittyä ahdistavia mielikuvia, jotka varmaan nostavat stressitasoja, mikä sitten taas pahentaa unettomuutta. Melkoinen noidankehä.
Mitenköhän tätä pakettia oikein lähtisi purkamaan. Melatoniini auttaa kyllä nukahtamiseen, mutta ei estä aamuöistä heräilyä. Varmaan paras keino olisi saada refluksi hallintaan, jotta keho vähitellen oppisi, ettei nukkumisessa ole mitään vaarallista. Pitää siis jatkaa terveellisillä elämäntavoilla. Kevyt liikunta on varmaan myös ihan hyvä keino rentouttaa kehoa.
Tykkään myös meditoida iltaisin. Tai tykkäsin, ennen refluksitaudin puhkeamista. Sen jälkeen pidin taukoa reilusti yli kuukauden, koska pelkäsin syvän palleahengityksen jotenkin pahentavan refluksioireita, jos oireiden taustalla onkin vaikka palleatyrä. Ehkä pelko siitä onkin turha. Nyt kun aloin tällä viikolla taas meditoida, eivät oireet ole pahentuneet. Oikeastaan päinvastoin.
Toivon, että ensi yönä uni pysyy luonani.
Kuva: Pixabay