Pelätty vatsalaukun tähystys
Pääsin viimein viikkojen odottelun jälkeen peruutuspaikalla pikavauhtia ruokatorven ja vatsalaukun tähystykseen. Äiti on käynyt läpi saman toimenpiteen pari kertaa, ja tsemppasi etukäteen melkein pahaenteisen vimmaisesti Whatsappin välityksellä. Kaikki mitä olin netistä lukenut aiheesta oli, että ”onhan se inhottavaa, mutta se käy nopeasti ja kyllä siitä selviää.” Joten en juurikaan osannut pelätä. Elämä on näiden kolmen refluksikuukauden aikana ollut kuitenkin sen verran epämukavaa, että olin valmis melkein mihin tahansa saadakseni vastauksia.
Tässä pieni disclaimer ihmisille, jotka mahdollisesti ovat menossa ensimmäistä kertaa gastroskopiaan: suosittelen lopettamaan lukemisen tähän ja menemään lääkäriin ihan avoimin mielin ja lukematta netistä muiden ihmisten kokemuksia.
Vielä odotussalissakin fiilikset olivat aluksi aika rauhalliset. Radiosta tuli Eye of the Tiger, joka sekin tuntui tsemppaavan mua voittoon. Sitten Artti Wiskarin Suomenmuotoisen pilven alla, jonka nopea, pumppaava rytmi alkoi pikkuhiljaa täyttää mua hermostuneella energialla. Tilannetta pahensi täysillä huriseva ilmastointilaite, joka sai mut hytisemään vilusta. Lisäksi siihen mennessä ollut reilusti yli 15 tuntia syömättä, ja lääkärikin oli myöhässä. Viimeinen biisi, jonka muistan, ennen toimenpidehuoneeseen kutsua oli onneksi Bradley Cooperin ja Lady Gagan Shallows. Viimeinkin jotain hidastempoista ja voimakasta.
Itse toimenpide… Mieluiten en muistelisi sitä kauheasti, mutta kai voisi olla ihan terapeuttista kirjoittaa siitä. Mulla oli yksi tärkeä opiskelumeno sovittuna noin tuntia myöhemmäksi, joten päätin yrittää selvitä ilman nielun puudutetta, jotta pystyisin syömään heti toimenpiteen jälkeen. Aluksi kaikki menikin hyvin. Kaoin kerran tai pari. Mutta letku oli sen verran paksu, että tunsin sen joka liikkeen ruokatorvessani ja vatsassani, jopa sen kun se laskeutui alas ohutsuoleeni. Menin paniikkiin. Tiesin, etten saisi liikkua. Pelkäsin ja tunsin paikoin tukehtuvani. Välillä nielurefleksi käynnistyi, ja nielun seinämien osuminen kovaan putkeen teki kipeää.
Se koko operaatio oli kuin jotain vesikidutusta. Yhdistelmä liikkumisen rajoittamista, tukehtumisen tunnetta ja painetta vatsassa ja ruokatorvessa. Sydän tuntui hakkaavan ihan liian kovaa ja rintaan sattui kuin sydänkohtauksessa. Välillä olin ihan varma, että tämä oli sitten tässä, tästä mä en selviä hengissä. Onneksi yksi hoitaja silitti jalkaa. Sitten hän lähti pois viereltäni, ja teki mieli huutaa perään, että älä mee, jatka vielä silittämistä pliis, mutta tietenkään en pystynyt.
Koepalojen otto oli kaikista epämiellyttävintä, varsinkin kun yhtä kohtaa jouduttiin ronklaamaan vähän tavallista kauemmin ja vääntelemään ja kääntelemään letkua, jotta lääkäri pääsisi käsiksi oikeaan kohtaan.
Mutta tiedättekö, siitäkin selvittiin.
Lääkäri ei ainakaan silmämääräisesti löytänyt mitään selitystä oireilleni. Palleatyrää minulla ei kuulemma ole. Vatsalaukku, kurkku ja ruokatorvi näyttivät siisteiltä, eli tulehdusta ei vaikuttanut olevan. Ainoastaan yksi polyyppi poltettiin pois vatsalaukustani, mutta niistä suurin osa taitaa olla ihan hyvänlaatuisia ja harmittomia. Ja ennen kaikkea oireettomia. Tietysti lopullinen tilanne varmistuu, kun otetut näytteet tutkitaan laboratoriossa, mutta toistaiseksi vaikuttaa ihan lupaavalta.
Täytyy sanoa, että vaikka gastroskopiaa sanotaan kivuttomaksi toimenpiteeksi, on mulla ollut siitä jonkin verran jälkikipuja. (Tai, olihan koko homma mulle muutenkin tosi kivulias.) Vatsaan ja suoliston seutuun vähän sattuu, kurkku tuntuu aralta ja rinnassa sydämen kohdalla on vähän pakotusta. Söin pari tuntia sitten ekan ison ateriani, ja kipu paheni sen jälkeen hetkellisesti. Nyt on ehkä alkanut viimein vähän helpottaa.
Mun oma teoria on, että nämä oireet ovat saaneet alkunsa silloin syksyllä kun aloin syödä enemmän vegaanisesti, ja söin melkein joka ilta tomaattikastiketta. Se on varmaan yöllä päässyt nousemaan ylös polttelemaan kurkkua ja vaurioittamaan herkkää limakalvoa. Sitten kun viimein havaitsin oireet ja aloin tehdä muutoksia syömisiini ja söin happolääkkeitä, alkoi hidas paraneminen. Ja kyllähän mun oireet ovat helpottaneet ihan tuntuvasti. Viimeisen viikon aikana ehkä eniten. Joten voi olla, että mulla on saattanut alun perin ollut jotain lievää tulehdusta tai ärtymistä ruokatorvessa tai vatsalaukussa, mutta joka on parantunut siihen pisteeseen, ettei sitä ole enää havaittavissa paljaalla silmällä. Voihan tietysti olla, että oireet ovat toiminnallisia. IBS tai dyspepsia, joka ilmenee vain ylävatsalla. Tai sitten jotain hermoston ylireagointia ruokatorven ja kurkun alueella, joka on saattanut saada alkunsa yöllisestä refluksista, vaikka se olisikin jo enimmäkseen loppunut.
Parasta tässä koko hommassa on se, että se on ohi, ja mun tuskin tarvitsee mennä tähystykseen ihan heti uudestaan. Itselleni kokemus oli karmea, mutta meninkin ilman esilääkitystä tai edes nielupuudutetta. Nyt jälkikäteen kun luin aiheesta nettikeskusteluja, ovat kokemukset selvästi tosi subjektiivisia. Jotkut eivät ole moksiskaan, kun taas toiselle tähystys on tuntunut suunnilleen pahemmalta kuin synnytys.
Hoidin sen pakollisen opiskelumenon ihan hyvillä fiiliksillä, mutta nyt loppuillan ajattelin ottaa vaan ihan iisisti ja olla miettimättä mitään kouluun liittyvää.