Hyvinvointia elämään Yalen onnellisuuskurssista

Törmäsin keväällä HS:n artikkeliin (tai no, otsikkoon, koska itse juttu oli maksumuurin takana) Yalen yliopiston psykologian laitoksen kehittämästä ”onnellisuuskurssista”, The Science of Well-Being. Kurssi on saanut erittäin myönteisen vastaanoton ja sen on kerrottu vieneen monen osallistujansa elämää positiiviseen suuntaan. Courserassa kurssin 15 742 arvion keskiarvo on huimat 4,9/5. Tietojen mukaan sen suorittaneista 36 % on aloittanut uuden uran ja 34 % on kokenut saaneensa siitä tuntuvaa apua urallaan. Kurssi on aiemmin ollut maksullinen, mutta nyt se on tarjolla Courserassa ilmaiseksi.

Syy siihen, miksi kiinnostuin kurssista on se, että koronatilanne, gradun loppurutistus ja loppuharjoittelu ovat tänä keväänä ja kesänä vaatineet oman veronsa hyvinvoinnilleni. Pitkittynyt stressi on aiheuttanut erilaisia fyysisiäkin oireita, kuten atooppisen ihottuman leimahdusvaiheen, joka on jatkunut jo reilut pari kuukautta. Myös mielialaoireita olen huomannut. En koe enää olevani samalla tavoin innostunut asioista kuin joskus ennen, vaan katson maailmaa melko pessimististen lasien läpi. Stressaan asioita ihan liikaa ja välillä tuntuu kuin olisin jopa vähän koukussa siihen ainaiseen taustalla olevaan stressiin: ellei elämässäni jonakin hetkenä ole jotakin murehdittavaa, keksin niitä kyllä tosi lahjakkaasti lisää. En sanoisi olevani varsinaisesti masentunut: jaksan tehdä ja suorittaa asioita (ehkä vain hieman matalammalla motivaatiolla), nukun ja syön hyvin, saan päivittäin liikuntaa ja pidän yhteyttä elämäni ihmisiin. Tunnistan kuitenkin sen, etten välttämättä ole viime aikoina pitänyt itsestäni niin hyvää huolta kuin pitäisi, mistä syystä kurssi tuntui tulevan elämääni kuin tilauksesta.

Olen nyt puolentoista viikon pituisella minilomalla, jonka aikana ajattelin suorittaa kurssin, tai ainakin saada sen tekemiseen hyvän rutiinin. Kurssin ensimmäisessä osassa oli enemmän vain johdatusta aiheeseen, mutta toisessa osassa oli jo hyvää asiaa esimerkiksi nautiskelun (savoring) ja kiitollisuuden merkityksestä onnellisuuden kasvattamisessa, ja harhakäsityksistä, joita ihmisillä on onnellisuuden edellytyksistä. Tämä jälkimmäisin kolahti itselleni erityisen voimakkaasti, sillä oma listani niistä asioista, joiden uskon tekevän minut onnelliseksi näytti kutakuinkin tältä:

Hyvä työ.

Siisti asunto, jonka voin sisustaa mieleisekseni.

Hyvä, terve parisuhde.

Vakaa taloudellinen tilanne.

Paljon läheisiä ystäviä ja perhettä; vilkas sosiaalinen elämä.

Hyvä terveys.

Katsomani luennon perusteella uskomukseni siitä, että raha, hyvä työ ja täydellinen parisuhde tekisivät minut onnelliseksi, on kuitenkin väärä. Tutkimusten mukaan ihmisten keskimääräinen onnellisuustaso ei nimittäin ole kasvanut yhteiskunnan vaurauden lisäännyttyä. Materialistinen elämänasenne nuorena on myös yhteydessä matalampaan onnellisuustasoon myöhemmin elämässä. Avioliittokaan ei ole mikään tae onnellisuudesta: tutkimusten mukaan avioituneiden 1-2 vuoden onnellisuuspiikin jälkeen (”kuherruskuukausivaikutus”) naimattomat ja avioliitossa elävät olivat aivan yhtä onnellisia – tai onnettomia.

Tavoitteeni kurssin suhteen olisi oppia keskittymään elämässäni niihin asioihin, jotka tutkimusten mukaan aidosti tuovat elämään lisää hyvinvointia ja onnellisuutta, ja vähentää niiden asioiden painoarvoa elämässäni, joiden luulisi lisäävän onnellisuutta, mutta jotka eivät niin oikeasti tee. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, ettenkö voisi myös tavoitella hyvää työpaikkaa, palkkaa tai omaa asuntoa, kunhan en vain epärealistisesti kuvittele, että niiden saavuttaminen tekisi minua yhtään sen onnellisemmaksi. Siten voi välttyä aika monelta pettymykseltä ja reaktiiviselta masennukselta, kun se asia, jonka saavuttamisen jälkeen kuvitteli elämän tulevan viimein valmiiksi, ei niin teekään.

Katsotaan, mitä hyviä vaikutuksia kurssilla on elämääni. Kotitehtäväni tälle viikolle on kiitollisuuspäiväkirjan pitäminen. Sen tarkoituksena on tuoda tietoisuuteen niitä asioita, jotka ovat elämässä jo hyvin.

Tänään olen ollut kiitollinen siitä, että sain herätä kattopeltiä rummuttavaan rankkasateeseen (rakastan sateen ääntä ja tuoksua!), nauttia herkullisesta vegaanruoasta, tutustua uusiin ihmisiin ja  pelata lautapelejä ystävien kanssa. Varsin hyvä päivä siis on takana.

Kuva: Stan B, Gabriele Diwald on Unsplash