Kevätkuulumisia

Pitkästä aikaa ajattelin hieman päivittää kuulumisia tähän blogiin, ettei vallan pääse unohtumaan, että olen joskus tällaisenkin onnistunut väsäämään ajatusteni purkamista varten.

Refluksin suhteen kuuluu pääosin hyvää. Edelleenkin tulee oireita, jos syön kerralla liikaa, mutta syömällä useamman pienen aterian päivässä ja välttämällä happamia ruokia, olen saanut oireet pysymään siedettävällä tasolla. Myöskin uni on ollut hyvää, enkä enää juurikaan kärsi yöheräilystä, varsinkaan jos olen syömättä useita tunteja ennen nukkumaanmenoa. Olen iloinnut siitä, että olen mielestäni alkanut saada takaisin refluksitaudin vuoksi menettämiäni kiloja. En tunne itseäni enää niin väsyneeksi ja heikoksi.

Olen onnistunut pysymään vegaanisessa ruokavaliossa. Yllätyn jatkuvasti iloisesti siitä, miten helppoa on löytää vegaanille sopivia korvikkeita ruoanlaitossa ja leivonnassa. Myös yliopiston ravintolat kunnostautuvat vegaanisen ruoan tarjonnassa. Ruokalistalla on päivittäin vähintään yksi (mutta useimmiten kaksi tai joskus kolmekin) kasvisvaihtoehtoa, joten eipä tarvitse koulullakaan nähdä nälkää tai kärvistellä heikon valikoiman vuoksi.

Tältä on näyttänyt tyypillinen ateriani useana päivänä viikossa viimeisen kolmen viikon ajan. Toistaiseksi ei ole alkanut kyllästyttää. ”Pohjana” käytän vaihtelevasti riisiä, ohraa ja bataattia, jonka päälle paistan wokkivihanneksia (Rainbown valmiit pakastevihannessekoitukset ovat mullistaneet elämäni) ja joko tofua tai papuja. Sekaan saatan vielä laittaa parsakaalia tai kesäkurpitsaa tuomaan lisää vihreää ateriaan. Viimeisellä parilla aterialla olen lisäksi vielä sekoittanut vihannesten joukkoon misotahnaa ja soijajogurttia makua tuomaan.

Gradurintamallakin kuuluu ihan hyvää. Sain johdanto-osuuden palautettua seminaarilaisille ja ohjaajalleni dedikseen mennessä. Vielä pitäisi saada opponointi aikaiseksi, mutta onneksi siihen on useampi viikko aikaa. Olen saanut nyt vähän hengähtää ja olla miettimättä gradua pahemmin.

Tein kyllä sen päätöksen, että vaikka olenkin kesätöissä täyspäiväisesti, en aio jättää gradua kesän ajaksi vain makaamaan ilman, että tekisin sen eteen yhtään mitään moneen kuukauteen. Tajusin, että se työ on edessä sitten syksyllä, ja sitten tuleekin liian isot paineet saada se valmiiksi vain parissa kuukaudessa. Otan siis tavoitteeksi tehdä edes jotain pientä sen eteen joka viikko, omien voimavarojen mukaan. Harjoittelen aineiston analyysiä SPSS:llä, luen tutkimuskirjallisuutta, täydennän johdantokappaleita ja teen kielenhuoltoa. Kunhan gradu pysyy edes jotenkin tuoreena mielessä, ettei tarvitse syksyn tullen ikään kuin aloittaa koko prosessia alusta. Ekaa kertaa on alkanut orastaa sellainen pieni toivonpilkahdus, että kyllä tästä vielä valmista tulee, ja vielä tämän vuoden loppuun mennessä.

Tämä on ollut opiskeluhistoriani ehdottomasti rankin vuosi, ja nyt se alkaa olla takana päin. Enää reilut neljä viikkoa pitäisi jaksaa puurtaa. Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *