Olen ollut oikeastaan koko elämäni säästäväinen. Omatuntoni alkaa herkästi soimaamaan, jos joskus mielestäni törsään johonkin liikaa, tai teen liian lyhyellä aikavälillä isoja hankintoja. Myönnän, että olisin voinut ottaa asian suhteen rennomminkin ja ollut kehittämättä itselleni ylimääräistä ahdistusta. Onhan elämä muutenkin täynnä stressiä ja huolta. Tästä omituisuudestani johtuen keräsin kuitenkin jo aika nuorella iällä ihan kivat säästöt.

Mihin sitten oikein säästin? Siihen ei olekaan mitään yksiselitteistä vastausta. Suurin syy säästämiseen oli oma turvallisuudentunne. Tuntui turvalliselta, kun tilillä oli rahaa siltä varalta, että vaikka sairastuisi vakavasti tai joutuisi työttömäksi. Se oli sellaista perus puskurirahastoa ja sitä kuuluisaa ”fuck you” -rahaa. Tuntui myös hyvältä, kun joskus harvoin tuli eteen jokin isompi ostos, kuten vaikkapa uudet silmälasit, puhelin tai kamera, pystyi ne ostamaan kerralla käteisellä, eikä tarvinnut maksaa kuukausi- tai vuosikausia osamaksuja.

Vielä varhain parikymppisenä opiskelijana esimerkiksi ajatus asuntosäästämisestä tuntui kovin kaukaiselta. Siltä se tuntui valmistumisen jälkeenkin, sillä työttömyyden uhka häilyi aina taustalla. Sain hirveän työnhakurumban jälkeen aina muutaman kuukauden tai maksimissaan vuoden mittaisia työsopimuksia. Asunnon ostaminen siinä tilanteessa olisi tuntunut todella turvattomalta. Olisihan oma asunto lisäksi sitonut minut yhteen tiettyyn kaupunkiin, mikä olisi saattanut heikentää työmahdollisuuksiani. Säästämisen tavoitteenani ei siis koskaan ollut oman kämpän ostaminen.

Puskurirahaston tärkeys tuli konkreettisesti vastaan siinä vaiheessa, kun pääsin lähempänä kolmeakymppiä opiskelemaan unelma-alaani ja jouduin muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Elämän rakentaminen alusta tuntui aluksi isolta taloudelliselta uhraukselta. Siitä huolimatta tein päätöksen, että keskityn täysillä opiskeluun, enkä yritä saada työtä mahtumaan siihen yhtälöön. Kuten edellisessä postauksessani kirjoitinkin, on tuntunut välillä henkisesti raskaalta ja stressaavalta elää opiskelukuukaudet pelkillä säästöillään. Mutta on toki ihanaa, että edes on niitä säästöjä, joista ammentaa. Jos olisin aina elänyt kädestä suuhun, ei toisen tutkinnon opiskeleminen olisi koskaan ollut mahdollista.

Valmistuminen ja työelämään siirtyminen on edessä ensi vuonna. Tulen todennäköisesti työllistymään varsin nopeasti oman alan töihin. Pätkätyöt ovat kohdallani historiaa, ellen itse päätä suosia lyhyempiä työsuhteita. Olen alkanut jo miettiä joitakin konkreettisia tavoitteita, joilla tuoda lisämotivaatiota säästämiselleni. Nämä asiat on ainakin hyvä ottaa huomioon:

• Olen päättänyt elää elämäni lapsettomana, joten rahavarantoja ei tarvitse kerryttää isoa perhettä varten. Suomessa lapsiperheillä asiat ovat aika hyvin moniin muihin maihin verrattuna (esim. päivähoidon hinta on kohtuullinen ja perheitä tuetaan rahallisesti), mutta onhan se tosiasia, että lapset ovat varsin iso taloudellinen uhraus. (Ihan puhtaasti taloudellisesti tarkasteltuna – en ota kantaa mihinkään niihin hienoihin ei-materiaalisiin asioihin, joilla lapset rikastuttavat vanhempiensa elämää.)
• Säästäminen pelkästään sen takia, että joskus 40 vuoden päästä olisi miljoona euroa pankkitilillä tuntuu liian roopeankkamaisen itaralta ja kaukaiselta ajatukselta itselleni. Raha on kuitenkin elämistä varten, eikä eläminen rahaa varten. Tavoitteenani olisi eläkeiässä olla sen verran hyvin toimeentuleva, ettei rahasta tarvitse murehtia, ja elämänlaatuni on hyvää. Rahaa olisi tarpeeksi myös pieneen ”humputteluun” ja ylimääräiseen, esim. matkusteluun ja harrastuksiin.
• Sitoutuminen yhteen asuntoon hyvin pitkäksi aikaa tuntuu jostakin syystä hieman ahdistavalta ajatukselta, mutta ehkä esimerkiksi sijoitusasunnon ostaminen voisi olla yksi konkreettinen säästötavoite.
• En juurikaan matkustellut lapsena ja nuorena, joten tavoitteena olisi nyt kolmekymppisenä ottaa vähän vahinkoa takaisin ja tehdä vuodessa yksi pitempi ulkomaanreissu. Se tarkoittaa, että kohdemaassa viettäisin kerrallaan aina useamman viikon. Se voisi olla sellainen lyhyen jänteen säästämistavoite aina vuodeksi kerrallaan.Yksi lähivuosien matkustusunelmistani on ehdottomasti Australia ja/tai Uusi-Seelanti.

Lyhyen aikavälin sijoitustavoitteeni voisi siis olla pitkä reissu Australiaan tai Uuteen-Seelantiin. Pitkän, usean vuoden säästötavoite taas sijoitusasunnon ostaminen jostakin kasvavasta kaupungista, jossa on hyvät koulutus- ja työllisyysmahdollisuudet, ja siksi hyvät vuokramarkkinat. Varmaankin järkevää olisi ostaa asunto ensisijaisesti omaan käyttöön, mutta jostakin syystä epäröin. Ehkä tätä outoa oma asunto -kompleksiani ja sen syitä voisi avata enemmän omassa postauksessaan.

Photo by Michael Longmire on Unsplash

Viime aikoina blogeissa ja lehtiartikkeleissa on puhuttu paljon sijoittamisesta ja säästämisestä. Se lienee oire nykyisen eläkejärjestelmämme murenemisesta ja siitä tosiasiasta, ettei Suomessa tulevaisuudessa ole tarpeeksi veronmaksajia nykyisenkaltaisten eläkkeiden maksamiseen. Lopputulema on siis se, että eläkeiät nousevat ja eläkkeiden kartuttamisessa laitetaan entistä enemmän vastuuta yksilölle itselleen ja tämän työuran aikana tekemille taloudellisille valinnoille. Näen, että tässä kehityksessä on hyviäkin puolia. Median kautta kasvaa tietoisuus siitä, miten talous toimii, mikä voi johtaa suunnitelmallisen ja säästäväisen elämäntyylin lisääntyminen. Se voi heijastua positiivisesti kulutuskäyttäytymiseen, ja tehdä valinnoista ympäristöystävällisempiä ja kestävämpiä.

Luin eilen Iltalehden jutun siitä, miten paljon pitäisi säästää, jos tavoitteena on jäädä eläkkeelle miljoonan omaisuus taskussaan. Jutun ydin oli oikeastaan se, että mitä aiemmin säästämisen aloittaa, sitä parempi. Jos työelämään siirtyy varhain parikymppisenä, tulisi kuukaudessa laittaa osakkeisiin tai rahastoihin reilu 200 euroa kuussa. Jos säästämisen ja sijoittamisen aloittaa vasta kolmekymppisenä, pitäisi säästöön saadakin kuussa jo reilu 500 euroa, mikä on jo melkoinen lovi melkein kenen tahansa kuukausibudjettiin.

Olen itse siinä joukossa, joka olosuhteiden pakosta pystyy aloittamaan tavoitteellisen säästämisen ja sijoittamisen vasta yli 30-vuotiaana. Siihen on vaikuttanut moni asia. Opiskelin parikymppisenä ensimmäisen tutkintoni, joka ei johtanut pätkätöitä kummempaan urakehitykseen. Saamani työt eivät myöskään millään tavalla tuntuneet sellaisilta, mitä olisin kokenut haluavani tehdä koko loppuelämäni. Olin myös melkoisessa palkkakuopassa siihen nähden, miten paljon aikaa ja vaivaa olin uhrannut tutkintoni suorittamiseen. Sain kuitenkin säästäväisen elämäntyylini ansiosta säästöön ihan mukavasti rahaa ”pahan päivän varalle.” Lopulta tein päätöksen alanvaihdoksesta, luin töiden ohella pääsykokeisiin, ja lopulta pääsin opiskelemaan unelma-alaani yliopistoon.

Olen yrittänyt suorittaa opintoja nopeammassa tahdissa, jotta pääsisin siirtymään mahdollisimman nopeasti työelämään. Valitettavasti tällä opiskelualalla siihen liittyy paljon etenemisrajoituksia, joiden takia tutkintoa ei  ihan parissa vuodessa saa purkkiin. Koska käytin melkein kaikki opintotukikuukauteni edellisen tutkinnon suorittamiseen (enhän silloin vielä tiennyt, että tulisin enää koskaan opiskelemaan uutta alaa), olen joutunut opiskelemaan melkein täysin ilman yhteiskunnan tukea ja kustantamaan elämäni työelämässä kertyneillä säästöillä ja (matalapalkkaisia) kesätöitä tekemällä. Kokoomuslaisen märkä uni, siis. Yhdessä vaiheessa yritin tehdä osa-aikatöitä opiskelun ohella, mutta se oli yksinkertaisesti liian kuormittavaa. Uskon, että jos olisin jatkanut samalla polulla, olisin uhrannut terveyteni. Mahdollisesti lopullisesti.

Lapsuudenperheeni ei sekään varsinaisesti kieriskellyt rahassa, minkä vuoksi minusta kasvoi ihminen, jolle taloudellinen turvallisuus ja säästeliäisyys ovat tosi tärkeitä arvoja. Voitte kuvitella, miltä on tuntunut, kun joka syksy viimeisen muutaman vuoden ajan edessä on häämöttänyt taas yksi kokonainen lukuvuosi, jonka aikana tietää, ettei tilille tule kuukaudessa euroakaan, ja jokainen käytetty euro on pois isolla vaivalla kerätyistä säästöistä. Minulle ei opiskelun aikana myöskään kerry eläkettä.

Tämä kokemus on ymmärrettävästi muuttanut kulutuskäyttäytymistäni ja suhdettani rahaan. Olin ennenkin säästäväinen (joku voisi sanoa jopa, että pihi tai saita), mutta nyt opiskeluaikana kaikki ylimääräiset ”hupailuostokset” ovat kutistuneet minimiin. Ostan uusia vaatteita ehkä 2-5 kertaa vuodessa, ja aina tarpeeseen. Pyrin huoltamaan vaatteitani ja käytän kotivaatteita siihen asti, kun kangas on kulunut läpinäkyväksi ja reikäiseksi. Sen jälkeen niitä käytetään rätteinä. Niin teki äitinikin. Yksi lapsuuden huvittavista muistoistani on, miten yhtenä päivänä näin äidin pyyhkivän vessan lattiaa rakastamallani, mutta puhkikulutetulla kalakuvioisella t-paidallani, jota en ollut nähnyt vähään aikaan.

Pyrin tekemään keittiössä mahdollisimman paljon itse. Ostan harvoin eineksiä tai valmiita herkkuja. Mieluummin kokkaan tai leivon niitä itse, saan enemmän halvemmalla. Toki aikaahan se vie, ja ehkä jos olisin täysipäiväisesti työelämässä, valitsisin toisin. Eli ymmärrän kyllä kiireisiä perheenäitejä ja isiä, joille se kaupan puolivalmis eines on melkoinen pelastaja kiireisen arjen keskellä.

Olen huomannut, että tosi iso tekijä säästäväisessä elämäntavassa pysymisessä on se, ettei luo itselleen keinotekoisesti tarpeita. Se tarkoittaa, ettei selaile ”muuten vain” nettikauppojen valikoimaa tai tilaa uutiskirjeitä, ei kiertele kaupungilla kaupoissa ja sovita kauniita vaatteita, vaikka niille ei sillä hetkellä olisikaan tarvetta. Se luo houkutuksia, joka vain lisää turhaa ostelua ja rahanmenoa. Toki joskus sitä vain yksinkertaisesti on tarve ostaa jotakin. Sellaisina hetkinä voi mennä vaikka kirjastoon. Olen huomannut, että kivojen kirjalöytöjen tekeminen auttaa täyttämään sen ”löytämisen ihanuuden” tunteen, jota sitä vain joskus yksinkertaisesti kaipaa elämäänsä, syystä tai toisesta. Tai menee vaikka Tokmannin Essence -hyllylle ja ostaa sieltä jonkun kahden euron meikin. Silloin kun se irrationaalinen ostohimo iskee, ei sillä itse ostetulla tavaralla ja sen hinnalla ole niin paljon merkitystä kuin sillä, että ostaa edes jotakin, oli se miten pientä hyvänsä. Iloa voi sellaisina heikkouden hetkinä saada vaikka uuden kivantuoksuisen käsisaippuan ostamisesta.

En taaskaan osaa lopettaa postausta, mutta summa summarum: blogeissa vallitseva avoin keskustelu rahasta ja sijoittamisesta kiinnostaa minua kovasti. Voisin jatkossa itsekin avata täällä blogissa enemmän tulevaisuuden säästötavoitteitani, ja miten aion niihin päästä. Varsinkin rahastosäästämisen aloittaminen voi lähitulevaisuudessa olla sellainen juttu, jota haluaisin kokeilla, ja josta voisin raportoida tänne.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille blogiini eksyneille!

Photo by Alain Pham on Unsplash