Pari sanaa ystävyydestä
Toiset on ollut mun elämässä vasta pienen hetken ja toiset olen tuntenut jo yli puolet mun elämästä. Toisten olemassa olon olen tiennyt jo pitkään ennen tutustumista ja heistä on vasta sitten tullut todella läheisiä, kun taas toisten kanssa kolahtaa täysiä jo heti ensitapaamisesta lähtien. Kaikki voi olla hyvinkin erilaisia persoonia, mutta kaikilla on vähintään yksi yhteinen tekijä. Ne kaikki on korvaamattomia ja älyttömän tärkeitä. Jokaisella on just se oma paikkansa mun elämässä.
Yhden kanssa ollaan oltu ystäviä ala-asteesta asti. Suurin osa ajasta me hengataan eri porukoissa, mutta etenkin koulu on pitänyt meidät erottamattomina ja voidaan koska tahansa tilaisuuden tullen istua alas ja jutella mistä vain. Muutama mun parhaista ystävistä on tarttunut mukaan yläasteelta ja heidän kanssa ollaan koettu ne kreiseimmät jutut ja teini-iän hölmöilyt, joita on parasta naureskella vedet silmissä silloin tällöin. Muutama ihana on tullut mun elämään yhteisten kavereiden kautta ja joidenkin kanssa ikäeroa voi löytyä useampi vuosi, mutta sitä ei tule ajatelleeksi oikeastaan koskaan. Lentopallo ja lähes päivittäinen tiivis yhteiselo on myös ollut ns. viimeinen niitti sille, että mun elämässä on pari ihan mahtavaa tyyppiä. Myös täällä Espanjassa oon saanut lentopallon kautta elämääni lukemattoman määrän kavereita ja lisäksi yhden maailman matkaajan, jonka kanssa on parasta vain jutella monta tuntia putkeen kaikista maailman asioista, mutta nyt asutaan jo eri maissa. Oon myös saanut tehdä töitä yhden huipun mimmin kanssa ja vaikka nyt jo asutaan 6 tunnin bussimatkan päässä toisistamme, whatsapp laulaa tasaisin väliajoin, koska kukas muukaan ymmärtäisi paremmin espanjajuttuja ja mitätahansajuttuja.
Oon mielettömän kiitollinen siitä, että oon saanut elämääni näin paljon näin mahtavia tyyppejä.
Mun elämäntilanne ei ole tällä hetkellä mikään paras mahdollinen ystävyyssuhteiden ylläpitämiseen. Suurin osa mun ystävistä asuu monen tuhannen kilometrin päässä ja viimeisen parin vuoden aikana ei olla pystytty näkeen montaa kertaa. Myönnän myös itse olevani vähän huono yhteyden pitäjä ja tää on sellanen juttu, jossa haluaisin ryhdistäytyä. Ystävät ovat kuitenkin perheen lisäksi ainakin mulle ne kaikkein lähimmät ihmiset, ne jotka tuntee mut parhaiten. Ystävät tekee niin monesta asiasta niin paljon paremman, että tällaisia suhteita täytyy vaalia ja arvostaa. Oon erittäin onnellinen siitä, että tiedän näiden ihmisten aina olevan ”siellä”. Samoin he voivat luottaa siihen, että mä olen aina ”täällä” kun tarvitsee. Parasta on myös se, että aina nähdessä voidaan jatkaa vaan siitä, mihin on viimeksi jääty. Some ja teknologia luovat kuitenkin sen fiiliksen, että oltaisiin hyvinkin läsnä toistemme elämissä päivittäin.
Myös toinen huono puoli täällä asumisessa on se, että ystävyyssuhteiden luominen ei ole helppoa täälläkään. Monet täällä asuvat ulkomaalaiset ovat täällä ehkä vuoden tai vähemmän, joten juuri kun olet tutustunut uuteen ihmiseen ja teistä tulee läheiset, on hänen aika lähteä. Toki poikkeuksiakin löytyy ja se on todella kivaa, sekä tottakai espanjalaiset pysyvät täällä. Asetelma on kuitenkin aika erilainen kuin mihin olen aiemmin tottunut. On myös hienoa ja tietyllä tavalla kasvattavaa huomata, ketkä oikeasti pysyvät menossa mukana, vaikka elämäntilanteet muuttuvatkin. Se on sitä ystävyyttä. ♥
<3 Eve