Sain nyt vasta katsotuksi loppuun tuon pari viikkoa sitten alkaneen kaksiosainen tv-elokuvan. Ja edelleen omasta mielestäni italialaiset kyllä osaavat elokuvia tehdä! Yhtään en tiedä tarinan aitoudesta enkä usko, että tarvitseekaan! Voisin sanoa, että tällainen tarina on helppo pitää totena, vaikka ainoa totuus olisikin ihmisten oikeat nimet. Jos kiinnostaa ensimmäisen osan arvostelu, jossa saattaa olla jopa enemmän asiaa, se löytyy tuosta vasemman puoleisesta listasta blogini pääsivulta.

<—————

Ajoittain  elokuvassa harppailtiin pitkiäkin aikoja. Ei kulunut kuin pari hassua sekuntia niin näemmekin edessämme hyvin vanhentuneen Maria Montessorin ja hänen aikuiseksi kasvaneen poikansa. Ihan oikein oli, että poika ei halunnut pitää yhteyttä isäänsä, joka oli hänet ryöstänyt äidiltään eikä itsekään ollut käynyt tapaamassa poikaa kertaakaan!

Elokuva on toteutettu hyvin ja niin puvustus kuin lavastuskin saavat tällaisen pienen ihmisen uskomaan näkevänsä sitä oikeaa 1800-luvun aikaa. Ilmeisesti Montessori teki kuitenkin niin hyvää työtä, että Wikipediasta löyty tällainenkin lausahdus: ”Vuonna 1980 Maria Montessori ikuistettiin Italian 200 liiran kolikkoon ja 1990-luvulla hänen kuvansa koristi 1000 liiran seteliä siihen asti, kun Italia otti käyttöön euron.”. Aika mahtavaa, eikö?

Alunperin Montessori alkoi harjoittaa pedagogiaansa mielisairaiden lasten kanssa, kun huomasi, ettei lääketiede voi parantaa lapsia vaan kasvatus. Suomessa Montessori-pedaggoiikalla on tietenkin omat kannattajansa, kuten on monilla muillakin suuntauksilla. Elokuva antaa pedagogiikasta hyvin romantisoidun kuvan ja siksipä tuleekin halu päästä näkemään jonain päivänä pedagogiikkaa käytännössä. Olen aina niin kiinnostunut kaikesta siitä, mikä toisessa maailmansodassa oli kiellettyä!