Viimeinen temppeliherra

”Perustuu Raymond Khouryn maailmanlaajuiseen bestselleriin.” Ja miksiköhän minä en ole tästä bestselleristä kuullut koskaan mitään? Ehkä siksi, että kirja on saattanut jäädä Da Vinci -koodin varjoon, koska aihepiirit ovat lähellä toisiaan: valitaan joku myytti/taru/historiaan sijoittuva aihe ja pistetään nykyaikaiset ”tutkijat” tutkimaan kyseisiä aiheita. Viimeinen temppeliherra ei yltänyt niin korkealle kuin odotin.

Mira Sorvino esittää elokuvassa naista, joka on kopioitu Indiana Jonesista ja se vielä sanotaan suoraan elokuvan alkupuolella! Elokuva ei vakuuta, ei edes sillä, että se on pätkitty kahteen osaan, jotta se on helpompi katsoa. Tämä ei kuitenkaan ole hyvä valinta sellaiselle katsojalle, jota kiinnostaa Temppeliherrojen historia ja se, mitä he oikeasti aikoinaan olivat ja tekivät.

Jälleen kerran päähenkilöllämme on tytär, jotain yli 10-vuotias, mutta alle 15, joka sanelee äidilleen ohjeita, milloin mennä etsimään ja miksi. En minä ainakaan 10-vuotiasta kuuntelisi missään päätöksenteossa 😀 Mutta, minkäs sille amerikkalaisuudelle voi!

Elokuva kertoo tosiaan siitä, kuinka Mira Sorvinon esittämä tutkija lähtee keskelle erämaata etsimään Temppeliherrojen kadonnutta aarretta. Elokuvan ensimmäinen osa olikin ihan järkevästi suunniteltu, mutta liian Hollywoodia. Kuka nainen lähtee ratsastamaan lyhyessä hameessa roistoja takaa melkeinpä keskellä yötä? Elokuvan päähenkilö tietysti.

Elokuvan toinen osa ei säväytä. Alkuun mennäänkin ihan hyvällä tahdilla eteenpäin, tietysti käyden kaikki peruskliseet, joita Hollywoodissa viljellään: nainen rakastuu mieheen, rakastelee, mies pelastaa naisen varmalta kuolemalta, vihollisten hyökkäyksestä ei koidu kellekään hyvää, mies vahingoittuu ja nainen valvoo yötpäivät läpeensä tämän vierellä, kunnes nainen löytääkin vastauksen kaikkiin ongelminsa. Tuossa kohtaa, kun mies joutuu onnettomuuden uhriksi, koko elokuva pysähtyy kuin seinään. Minne jäi se seikkailu, minne vauhti ja villitys? Juuri sinne sen naisen pään sisälle.

Eli ei, EN suosittele tätä elokuvaa. Jos joku nyt sattuu pitämään tällaisesta Hollywood-sonnasta, niin siitä vaan, en syytä tai hauku ketään. Mutta tarina on huono ja omasta mielestäni menee liiaksi Da Vinci -koodin kopioimiseksi, vaikken tiedäkään, kumpi kirjoista on ilmestynyt ensin. Temppeliherrojen takia tätä elokuvaa ei kannata katsoa, korkeintaan siksi, jos ei uskalla katsoa Indiana Jones -elokuvia vaan haluaa jotain kevyempää ja jotain, jossa on nainen pääosassa.

Kulttuuri Leffat ja sarjat

Maria Montessorin elämä

Opiskelen sosiaalialaa ja viimeinen kokonainen vuosi käynnistyy syksyllä (yhteensä siis 1½ vuotta jäljellä). Suuntautumisvaihtoehtoina ovat: lapsi-, nuoriso- ja perhetyö sekä sosiaalipalvelutyö. Olen suuntautumassa sosiaalipalvelutyöhön, mutta silti minua kiinnostaa kaikenlaiset dokumentit ja elokuvat, jotka liittyvät sosiaalialan eri osa-alueisiin. Siitä sainkin hienon aasinsillan tämänpäiväisen leffajuttuni rungoksi.

Maria Montessorin elämä -elokuva näytettiin MTV3 AVAlla keskiviikko-iltana. Se tulee uusintana lauantaina klo 18:15, eli jos missasit niin tallenna digiboksiisi tai katso suoraan. Elokuva on varmasti dramatisoitu, mutta siitä tulee hyvin esille niin 1800-luvun pukeutuminen kuin käytös ja ajatusmaailma.

Maria Montessori on tosiaan kuuluisan pedagogisen suuntauksen äitihahmo. En ala kertomaan mitään erikoisuuksia tästä suuntauksesta saatika sen nykyisestä tilanteesta tai sen syntyajoista. Tietoa löytyy kiinnostuneille Wikipediasta ja myös tästä elokuvasarjasta. Mutta siis liittyy lapsiin ja kasvatukseen.

Elokuva on oiva kurkistus Italiaan, jossa vielä 1800-luvun lopulla oli järkytys, jos nainen pääsi lääketieteelliseen opiskelemaan ja vielä valmistuu sieltä. Varmasti monessa muussakin paikassa asia on ollut samanlainen, mutta tuntuuhan se nyt meidän yhteiskunnassamme tässä ajassa aika kamalalta. En minä ainakaan melkein 22-vuotiaana ole uhrannut ajatustakaan perheelle tai lapsikatraan hankkimiselle.

Elokuvassa nähdään, kuinka nainen on joutunut tekemään töitä saadakseen sen, mitä haluaa. Eikä hän siltikään ole onnellinen. Tähän väliin voisi sanoa: miehet ovat sikoja! (Ainakin elokuvissa) Elokuva loppuu hyvin dramaattisesti ja koukuttaa katsojan odottamaan seuraavan osan esitystä ensi keskiviikkona. Parasta tässä elokuvassa on tietysti se, että siinä puhutaan italiaa 🙂

Kulttuuri Suosittelen