Hävitys, Hallinta ja Hyväksyntä.

IMG_4185.JPG

Katsoin muutama kuukausi sitten Netflixistä kehutun Hävitys (Annihilation) -elokuvan, joka kolahti myös minuun. Taustatietoja tutkiessani sain selville, että kyseinen filmi perustuu kirjailija Jeff Vandermeerin Eteläraja-trilogian ensimäiseen osaan. Koska kirjat kolahtavat minuun yleensä vielä elokuvia paremmin, päätin siis hankkia koko kirjasarjan saman tein. Ja kuinkas siinä kävikään. 

Rakastuin. Tämä sana kuvaa vihkooni tekemää lyhyttä kirja-arvosteluani Eteläraja-trilogiasta. Se on korkeatasoista scifiä, joka todellakin pitää otteessaan. Kirjan ensimäinen osa Hävitys (ja oikeastaan sama, mistä elokuvakin kertoo) alkaa siitä, kun kahdestoista retkikunta lähetetään tutkimaan pahamaineista Alue X:ää, jossa aikaisemmille retkikunnille on käynyt aina huonosti. Päähenkilönä toimii Biologi, joka on yksi tutkijoista koostuvasta neljän hengen ryhmästä. Muut ovat Psykologi, Maanmittari ja Antropologi. Nimiä ei mainita, ainoastaan, että tällä kertaa kaikki ovat naisia. Ensimäien osa on suoraansanottuna todella pelottavan jännittävä, eikä kirjaa vain voi laskea käsistään. Alue X on kaikenkaikkiaan yhtäaikaa kaunis, mutta vaarallinen.

Toisessa osassa nimeltä Hallinta ollaankin sitten itse Etelärajassa, joka on siis hallituksen salainen laitos. Etelärajassa tutkitaan Alue X:ää sekä sieltä lähetetään myös kyseiset retkikunnat. Päähenkilönä on John ”Control” Severance, salainen agentti, joka on määrätty Etelärajan edellisen johtajan sijaiseksi tämän mennessä Alue X:lle. Kirjan tapahtumat sijoittuvat siis aikaan edellä mainitun retkikunnan jälkeen. Juoni mutkistuu, kun muutama kahdennentoista retkikunnan jäsenistä palaa sekavana takaisin. Kaikki ei olekkaan aivan sitä, miltä näyttää.

Kolmas ja viimeinen osa Hyväksyntä jatkaa suoraan siitä, mihin toinen osa jäi. Alue X on laajentunut ja nielaissut myös Etelärajan sisäänsä. Samalla, kun loukkuun jäänyt Control yrittää selvittää totuutta alueesta, tutustutaan myös takautuvasti muihinkin hahmoihin, jotka liittyvät vahvasti Alue X:ään.

 

Trilogia on jännittävä, koukuttava, mutta samalla hyvin kaunis tarina ihmisistä omine menneisyyksineen ja tarinoineen. Suhtautuminen Alue X:ään vaihtelee vuoristoradan lailla. Välillä se ahdistaa ja pelottaa, mutta samalla kiehtoo erikoisuudellaan. Kirjailija ei avaa liikaa Alue X:ää, vaan jättää lukijalle raivostuttavan paljon tulkinnan varaa. Hyvin pian käy selväksi, kuinka loppupeleissä mitättömiä me ihmiset olemme luonnon ja avaruuden rinnalla. Emme ehkä ymmärrä niin hyvin luontoa ja maailmaa, kuin luulemme ymmärtävämme. 

Kirjasarjasta tuli heittämällä ehdoton lempparini ja tulen varmasti lukemaan sen uudestaan ja uudestaan. Siitä tietää, että on lukenut hyvän kirjan, kun olo on sen loppumisen jälkeen kovin tyhjä, sillä kirja on vienyt niin ison osan ajatuksistasi – ja ennen kaikkea sydämestäsi.

Kirja on Like-kustannuksen julkaisema, ja täytyy hieman antaa noottia kömpelöstä suomennostyöstä, lähinnä kahden viimeisen teoksen kohdalla.

5/5 + uusi lemppari <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *