Pessi.

Koirani Pessi. Hänestä riittää kyllä kerrottavaa vaikka kuinka paljon, mutta aloitetaan nyt ihan alusta. Tämä postaus on siis omistettu Pessille, joka täyttää kesäkuun 20. päivä 7-vuotta!

Olen ollut ihan pienestä lähtien aivan koiratyttö, jos voisi sanoa. Kun synnyin, isovanhemmillani oli beagle-koira, joka kiehtoi minua aivan ensimmäisistä hetkistäni asti. Opin kuulemma konttaamaankin kun vain seurasin heidän Ajax-nimistä koiraansa. Aika pian aloin myös haaveilla koirasta meidän perheeseen ja tulihan se lopulta. Siitä asti meillä oli aina koira.

Kun muutin kotoa pois noin 20-vuotiaana, oli minullekkin alusta asti selvää, että haluan koiran. Tällä kertaa aivan oman ja itse valitsemani. Mietin useita eri rotuja, mutta niiden ostaminen arvelutti, sillä edellinen rotukoiramme oli kuollut pitkälliseen, jalostuksen aiheuttamaan sairauteen ja muistoni siitä olivat kovin ikävät. Olin ollut jo yhteydessä erääseen Portugalin bodengo-kasvattajaa, kun eräänä päivänä kiinnitin huomiota lyhyeeseen ilmoitukseen netissä: ”Cairni-chihumix pentuja myytävänä”. Ystävilläni oli ollut cairnin terrierejä, joten se oli aika tuttu rotu minulle, mutta chihuista minulla ei ollut minkäänlaista kokemusta. Tiesin stereotypisesti, että ne olivat sisukkaita räkyttäjiä, mutta laitoin silti kasvattajalle mailia. Sovimme, että tulisin vain katsomaan pentuja, sillä minua kiinnosti kovasti niiden ulkonäkö.

Noin viikon päästä viestistä istuin Espoon Järvenperässä erään asunnon olohuoneen lattialla ja odotin, kuinka kasvattaja oli avaamassa makuuhuoneen ovea päästääkseen kolme pentua näytille. Ne olivat pieniä, harmaita ja kipittivät hypähdellen luokseni. Nimesinkin ne myöhemmin pomppiviksi herkkusieniksi, siltä ne nimittäin näyttivät. Nostin yhden urospennun syliini ja katsoin sitä. Se näytti pieneltä peikon poikaselta, niin hassun näköinen se oli. Iso pyöreä pää, suuret tummat silmät, aivan liian isot riippuvat korvat ja musta naama. Olin myyty. Tässä se oli. Parin päivän päästä hain pennun kotiini ja nimesin sen Pessiksi, kahden lempikirjani mukaan: Yrjö Kokon Pessi ja Illusian ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi – kirjojen mukaan.

Minusta ja Pessistä tuli erottomattomat. Paneuduin sen kouluttamiseen ja otin sitä mukaan minne ikinä vain pystyin. Nykyään tunnen, kuinka hieno side minulla ja Pessillä on. Me ymmärrämme toisiamme ja luotan koiraani täysin.

Myös Pessi on opettanut minulle valtavasti. Hän on näyttänyt, kuinka hienon siteen ja elämän ihminen ja eläin voivat yhdessä luoda, kun vain ymmärrämme toisiamme ja ennen kaikkea kunnioitamme toisiamme. Ei ole rakettitiedettä kasvattaa koira, mutta sitoutumista se vaatii ja ennen kaikkea rakkautta. Rakkaus tulee ensihetkestä, mutta myös kokemuksista ja matkasta. Kaikesta mitä yhdessä koette, niin hyvistä kuin huonoistakin hetkistä. Silti jokaisen päivän täytyy tuntua siltä, että päivääkään et vaihtaisi. Sinun täytyy myös asennoitua ja valmistautua siihen, että koiralle on annettava vain parasta, sillä se ei voi itse valita mitään. Ja parhaalla tarkoitan aivan kaikkea. Ruokaa, ulkoilua, rakkautta, tasapainoa, aivan kaikkea. Kun ne ovat balanssissa, uskon, että koirasta kuin koirasta saa mitä uskollisimman ystävän.

Tiedostan, että virallisesti Pessi on lemmikkini, mutta oikeasti se on paljon enemmän. Lemmikki-sanassa on minusta hieman arvoa alentava kaiku, ihan kuin olisin hankkinut Pessin pelkästään omaksi huvikseni ja viihdykkeeksi. Pessi on paras ystäväni ja kumppanini. Se on välillä myös hoivattavani, lapseni, kämppikseni ja arjen rikoskumppani. Se on myös kallein arteeni ja silmäteräni. On jännä, miten ihminen voi kiintyä koiraan niin voimakkaasti, mutta koen, että Pessi antaa myös itse minulle niin paljon. En usko, että olisin sama ihminen, jos Pessi ei olisi tullut elämääni. 

Pessi on ennakkoluuloton. Juuri sellainen koira, minkälainen kaikkien maailman koirien pitäisi olla. Koira, joka ei ole kohdannut mitään pahaa ihmisiltä, vain rakkautta. Pessi pitää kaikista ihmisistä, eikä pelkää ketään. Oikeastaan se pitää enemmän ihmisistä, kuin muista koirista ja syy siihen on jäänyt minulle arvoitukseksi. Ehkä se on sama syy, miksi itsekkin pidän enemmän välillä koirista, kuin ihmisistä.

Pian Pessi täyttää seitsemän vuotta. Olen kiitollinen, että hän on pysynyt terveenä. Olen kiitollinen oikeastaan kaikesta, mitä Pessi edustaa. Suurin haaveeni olisi, jos Pessi voisi elää yhtä pitkään kuin minäkin. Sellainen elämän mittainen koira. 

Tämä teksti saattoi muuttua hieman imeläksi, mutta nämä ovat puhtaita ajatuksia, mitkä vain virtasivat päästäni tämän puolen tunnin aikana, joka tämän kirjoittamiseen meni. Ja Pessi on kyllä ansainnut joka lauseen. 

Hyvää Syntymäpäivää Pessi 7v.!

Rakastan sinua ikuisesti.