Ai niin minulla oli tämmöinenkin täällä

Hei taas.

Olen sievästi ja sopivasti kalsaripäissäni ja lisäksi tullut juuri kolmenkymmenen asteen pakkasesta tupakoimasta, joten kädet ovat kohmeessa ja pää sitäkin enemmän, mutta yritetään. 

Täällä ollaan ja kaikki on hyvin. Jopa siinä määrin, että alkujaan pakopaikaksi tarkoitettu hassu pikku nettipäiväkirjani on jäänyt tyystin unholaan. Mutta ai että mitä minulle kuuluu? Johan sen sanoin että hyvää, mutta tarkennetaanpas. 

Niin tein että otin ja lähdin, menin ja repäisin itseni elämäntilanteesta joka oli yhtä helvettiä. Eikä kaiken sen myrkyllisyyttä pieni ihminen tajunnutkaan, ennen kuin lopulta pääsi pois ja tarkastelemaan kaikkea sitä uudesta perspektiivistä, aivan uudenlaisesta elämästä käsin.

Ja voi, kerron teille ettei jälkiviisaus ole vielä koskaan tuntunut hyvältä, saati näin loistavalta. 

Menin sitten ja vietin parhaan kesäni pitkään aikaan. Meninpä vielä ja rakastuin. Mene ja tiedä kuinka tuhoisaksi sekin vielä (itseni tuntien) muuttuu, mutta en aio sitä nyt onnessani ajatella. Aion nauttia, koska voin. Ja ajatella että kaikki alkoi pikku hiljaa vain siitä että aloin nousta sängystä taas. Sitten aloin opiskella ja sitten vähitellen elää. Ja vähä vähältä alan tuntea itseni taas itsekseni. Vielä on matkaa. Mutta koska päämäärä on tuolla jossain edessäni, jos onkaan, aion nauttia kyydistä parhaani mukaan. 

Hymyilkää, koska minäkin voin.

Siinä se.