Kaiken Lopusta

Kuolemaakin voi miettiä vain rajallisen määrän. Voi miettiä miten ja koska se tapahtuu, mitä kaikkea sitä ennen ehtii vielä tehdä ja että tapahtuukohan se yllättäen, vai lankeaako se verkkaisena varjona ylle antaen odottaa itseään. Silti se joskus on jatkuvasti mielessä. Tai ainakin minulla on. Mutta loppujen lopuksi siinä ei ole mitään sen kummempaa kuin että se tapahtuu varmasti.

On ristiriitaista että juuri se, mikä on elämässämme ainoa varma ja välttämätön asia, on se mitä pelkäämme eniten. Varmuus kun on se mitä monet meistä tavoittelevat, mutta joka jää usein niin saavuttamattomaksi. Mutta onko se todella kuolema jota pelkäämme, vai sittenkin se mahdollisuus että jotakin jää kesken?

Me tiedämme, että kuolema on kaiken absoluuttinen loppu. Mutta mistä me sen tiedämme? Kuolleet eivät ainakaan sitä ole meille kertoneet. Kun asiaa ajattelee tarkemmin, tuntuu lapselliselta tehdä moinen päätelmä pelkästään sen perusteella että vartalomme, kulkuvälineemme, lakkaa toimimasta. Todellinen minä on jotain muuta kuin vartalo jossa asun.

Nykyään ajattelen niin, että kun kuolen menen sinne missä olin ennenkuin synnyin. Olen jo aiemminkin ollut olematta olemassa. Been there, done that. Tämäkin on tietysti vain yksi rajallisen ihmismielen tuottama teoria muiden joukossa.

Koska kuolema on varma, sitä on turha pelätä. Mutta me pelkäämme joka tapauksessa. Vai kohdistammeko vain pelkomme väärin? Pelkäämmekö sittenkin elämää ja sitä valtavaa saavutettavan kirjoa, jota ei voi mitenkään ehtiä edes raapaisemaan pinnaltaan? Pelkäämmekö ajan lyhyyttä, viimeisiä hetkiä ja sen mukanaan tuomia katumuksen hetkiä? Eikö kuolema itse asiassa tuokin vapautuksen näistä – ja kaikista muistakin – peloistamme?

Vastauksia ei ole. Ei ainakaan sitä yhtä ja absoluuttista. Onko tässä syy sille, miksi mieluummin suljemme silmämme, teemme niin kuin muutkin ovat tehneet. Kuljemme turvallisesti päällystettyä tietä, valmiiksi asetettujen viittojen määräämään suuntaan. 

Minä ainakin aion muistaa, että jos korkeanpaikan kammosta huolimatta uskaltaa nostaa katseensa maailmanpyörän huipulla, saa kokea jotain huikeaa.