Tiedättekö tunteen vai olenko ainoa? Sen, kun melkein julistamalla ilmoittaa ystävilleen, kuinka on toipunut, voimaantunut, päässyt yli? Ja sanottuaan asian ääneen, kokee asian olevan loppuun käsitelty? Ja sitten suru, masennus, viha ja katkeruus pomppaa kuin vieteriukko eteesi?

Niin minulle nyt kävi. Mieleni alkoi esittää kysymyksiä. Miksi se toinen pääsi niin helpolla? Miten niin se ei pettänyt? Enkö minä ollut minkään arvoinen?

Tähän väliin on todettava, että olen siis julistanut olevani ex-vaimoni kanssa hyvissä väleissä. Päämotiivi on tietysti yhteinen lapsi. Voimme viettää aikaa yhdessä ja sopia hänen asioitaan, kun välissä ei ole ”berliininmuuria”. Olen siis julistanut ja ollutkin hyvissä väleissä. Ylpeillyt, että minähän en katkeroidu.

Mutta nyt minusta tuntuu, että hän on päässyt liian helpolla. Oikeus ei ole tapahtunut!

Hän jätti minut kaksi kertaa. Minä otin katuvan jättäjän kerran takaisin. Sovimme avoimesta suhteesta, jotta enää ei kävisi niin, etten jäisi kokonaan ilman seksiä pitkiksi ajoiksi. Lopputulos oli, etten koskaan käyttänyt tätä ”mahdollisuutta” mutta ex-vaimoni kokeili kerran ja rakastui. Huomasi mitä vetovoima on, ja tajusi myös mitä se on,  kun se puuttuu. Seksiongelmamme oli saanut nimen, joka ei ollut edes käynyt mielessäni.

Mutta mieleni kysyy: oliko se kuitenkin pettämistä? Pettäminen on kiistetty. Eikö tässä ole mitään sillä väliä, että minä otin hänet jo kerran takaisin? Tai sillä, että pysyin rinnalla, vaikka seksielämämme katosi välillä kuukausiksi, puoleksikin vuodeksi? Eikö se ole pettämistä, että on avioliitossa (avoimessa suhteessa) eikä seksi puolison kanssa toimi ja samalla päästää itsensä ihastumaan (sellaista toki sattuu) ja kaiken lisäksi tapaa ihmisen uudestaan hypätäkseen tämän kanssa sänkyyn?

Niin. Tässä voisi kysyä, mitkä olivat avoimen suhteen pelisäännöt. Minun (subjektiivisesta) näkökulmastani avoin suhde oli minua varten, että ottaisin takaisin (jos tarpeitani ei tyydytettäisi, sillä olin aina se valmiimpi osapuoli seksiin) ja siksi, että olimme puhuneet, että mitä se on keneltäkään pois, jos saa kiksauttaa jotain upeaa. Minusta tässä oli lupa pelkkään seksiin.

Minusta, mikäli kyse jo ennen seksin harrastamista oli ihastumisesta, uskollisen olisi pitänyt juosta karkuun eikä päästää tilannetta eskaloitumaan.

Minusta, jos oppii ja huomaa, että on jotain niin paljon parempaa vetovoimaa höystettynä ihastuksella jossain aidan toisella puolella, tulisi ensin jättää puoliso. Silloin vältyttäisiin pettämiseltä.

Sattuisi sekin. Hölmöähän on tämäkin vatvominen. Sitä paitsi lapseni rakastaa uutta vetovoimasempaa oria(kin). Kaikki on siis hyvin?

Julistan, etten suostu katkeroitumaan.