Kun kaikki loppui ja kaikki alkoi 1/2

Haluan lyhyesti kertoa, miten kaikki alkoi. Siitä, etten ollut 28-vuotiaaksi asti seurustellut päivääkään. Sitten tapasin tytön, joka katsoi minuun päin. Söpö kuin mikä, mekko päällään ja hassut kumisaappaat jalassaan. Ja niin iloinen. En saanut katsettani irti. Eikä tyttö kääntänyt katsettaan. Aluksi oli huumaa, sellaista pilvilinnoissa liitelyä. Aloimme tapailla. Pidin huolen, että jokainen tapailupäivä päättyisi uuden sopimiseen. 

Sitten kaikki menikin ulkopäin kuin elokuvissa. Aloimme seurustella, menimme naimisiin, saimme lapsen – ja erosimme.

Paitsi, ettei monikaan asia ollut siltä miltä näytti. Tytöllä oli ollut raju elämä. Alkoholia ja narsismia perheessä. Ahdistusta, varsin pahaa ahdistusta. Minä olin turvallinen, tyttö romahti. Muutaman viikon tapailun jälkeen. Olin kuitenkin löytänyt mielestäni sen oikean. En tietenkään jättäisi tyttöä pulaan. Seisoin rinnalla, kun kaikki pelotti. Silloin, kun tyttö ei uskaltanut nousta sängystä, silloin, kun tyttö sai huonon itsetuntonsa myötä pienestäkin kritiikistä täydellisen raivokohtauksen ja silloinkin, kun sillan ylittäminen tai junassa kulkeminen aiheutti paniikkikohtauksen.

Sairastuin läheisriippuvuuteen. Ahdisti tulla kotiin, sillä jos en ollut vierellä, lähes varmuudella tyttö oli jo tiloissa ja ilta menisi ”kaikki järjestyy, kaikki on hyvin” -vakuutteluihin. Olin henkisesti varpaisillani. En enää tiennyt, mitä itse halusin, sillä niin kovasti kuljin tuntosarvet pystyssä tietääkseni, mitä tyttö milloinkin tarvitse kuulla, kokea tai saada. Ja yksi virheellinen sana tai riittämätön vakuuttelu siitä, että ”kaikki järjestyy”, aiheutti paniikkikohtauksen.

Sitten tuli terapia. Kolme kertaa viikossa oli helpompaa, kun joku muu vakuutti, että ”kaikki on hyvin, eikä mitään pelättävää ole”. Suhteemme oli vaikea, sillä meillä ei juuri ollut seksiä tai läheisyyttä. Se katosi hoitosuhteen luomaan täysin vääristyneeseen vuorovaikutussuhteeseen. Tai oikeasti seksiä ei koskaan oikein kunnolla ollut. 

Harvoin, hyvin harvoin, kun me kuitenkin harrastimme varovaista tyttöä kaikilla tavoin huomioivaa seksiä, pillahti hän aktin lopuksi itkuun. Tietämättä itsekään syytä.

Menimme kuitenkin kihloihin. Tyttö halusi. Läheisriippuvainen minä olin asiasta ahdistunut mutta terapia edistyi hyvin. Tyttö saattoi jo välillä iloita ja olla toimelias. Pelkäsin tuhoavani edistyksen osoittamalla olevani suhteestamme epäileväinen. Kosin.

Vuoden päästä kosinnasta meillä oli isot häät. Tiesin, että rakastin. Silti kaikki tuntui vaikealta. Tuntui kuin olisin liiasta vastuussa ja samalla, ettei minua minuna tässä suhteessa ole olemassa.