Mutta kuinkas sitten kävikään..

Hey guys, it’s been a while! Or has it? Ei oikeestaan, mutta paljon on muuttunut edellisen kirjoituksen jälkeen. Olen tunnettu nopeista elämänkäänteistäni ja mihinpä sitä hyvää mainetta muuttamaan. 

I’m moving to Dublin in 33 days. 

pitkospuut.jpg

Siis mitä? Kuinka tässä nyt näin kävi? Juurihan mä voivottelin toivotonta tilannettani. No, tilannehan ei ole muuttunut yhtään mihinkään, mutta sain kuitenkin viime viikolla Dublinista puhelun, joka muutti kaiken. Minulle soitti rekrytoija, joka antoi minulle ohjeita työnhakuun. Hänen paras ohjeensa oli se, että minun tulisi olla Dublinissa pysyvästi saadakseni työpaikan. Hänen mielestään työnsaannilleni Dublinissa ei ole minkäänlaista estettä – cv:ni on erittäin hyvä, minulla on nimekästä työkokemusta ja alan työtä on tarjolla paljon. Ongelma on vain se, etten ole Dublinissa. Kaikki paikalliset hakijat menevät ohitseni, koska he ovat siellä vapaana tapaamaan työnantajia ja aloittamaan uudessa työssä heti. 

Tämän puhelun jälkeen alkoi elämäni rattaat pyörimään kuin rasvattu. Puhelu M:lle, puhelu äidille, sähköposti rekrytoijalle, puhelu äidille, puhelu M:lle, puhelu äidille… Ja päätös oli tehty. Otan riskin ja lähden Dubliniin, vaikkei minulla olekaan luvassa suoraan uutta työpaikkaa. Pyörittelin asiaa päässäni vielä viikonlopun yli ja maanantaina irtisanoin työpaikkani Helsingissä. Irtisanoutumisen jälkeen olo oli kevyt ja helpottunut. Ei enää jossittelua ja mietintää, irtisanoutuminen työstä, joka minua ei enää motivoi, oli tehty. There’s no turning back at this point. Onnitteluja ja positiivisia kommentteja tuli niin työkavereilta, kuin firman johdoltakin. They’d all seen this coming, sooner or later. Hah, en siis ollutkaan niin huomaamaton kuin kuvittelin!

one day.jpg

Nyt kaikki huonekalut alkaa olla löytäneet itselleen uuden kodin ja lentolippujen varaus syyskuun toiselle viikolle on tehty. It’s really happening, I’m really doing this! Välillä havahdun kummastelemaan kuinka vähän tulevat muutokset ja riskit pelottavat minua. Tunnen olevani täysin valmis tähän ja usko työnsaantiin on (ehkä tyhmänkin) vahva. Toki talousasiat huolestuttavat minuakin – joudun elämään sillä pienellä säästötilin summalla, jonka olen saanut kyhättyä kasaan Kanadasta paluun jälkeen, niin kauan, että työpaikka löytyy. Kyllä sillä kuukauden elää, kaksikin, muttei paljoa kauempaa. Onneksi M:n on tarjonnut asuntoaan minulle kodiksi siihen saakka, että työpaikka ja oma asunto löytyvät. 

Viisi viikkoa kuulostaa pitkältä ajalta, mutta kalenteria katsoessani huomaan, että jokainen viikonloppu ja jokunen arki-iltakin ennen lähtöä on jo buukattu täyteen. On jopa vaikea löytää sijaa pienille läksiäisillanistujaisille Helsingin tyttöporukkamme kanssa. Niin paljon asioita joita pitää vielä tehdä ja hoitaa ennen lähtöä; asunnon tyhjennys ja luovutus, tavaroiden myynti tai varastointi, osoitteenmuutos, verotuksen selvittäminen, rokotusten ajantasalle saattaminen, lääkärikäynnit, veljen muutto asunnosta toiseen, kolmet häät, Tallinna-viikonloppu, viikon vaellusreissu pohjoiseen.. Hammaslääkäriajatuksesta luovuin jo ajanvaraukseen soittaessani: ei mitään mahdollisuutta saada aikaa kuukauden varoitusajalla! Onneksi olen parhaimmillani ja tuottavimmillani pienessä kiireessä (kunhan kirjoitan kaiken ylös, jotten unohda mitään). 

kallio.jpg

Tästä se lähtee, uuden elämäni aloitus tuossa ihanassa, vihreässä ja iloisen kansan maassa. Oli todellisuus ja lopputulos mikä tahansa, tästä tulee varmasti mahtava seikkailu! Ei se ota jos ei annakaan – uskaltakaa seurata unelmianne ihmiset, oli ne sitten pieniä tai suurempia!

-U

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *