Uusivuosi, uusi takki ja uudet kujeet
Hei kaikille! Edellisestä postauksestani on aikaa jo pari kuukautta, kun kirjoittelin reppuostoksistani. Tarkoituksenani on ollut kirjoitella enemmänkin, sillä onhan tässä tapahtunut kaikenlaista, mutta jotenkin se on aina vain jäänyt ja jäänyt. Omaksi puolustukseksi täytyy sanoa, että joulu oli ainakin itselle todella kiireistä aikaa, kun piti tehdä joulujärjestelyjä ja ostaa joululahjoja vanhemmille sekä siskoille ja veljille. Joulun jälkeen oli vielä uusivuosi ja nyt on oikeastaan vasta päässyt kunnolla rauhoittumaan ja takaisin opintojen tielle. Tavallaan oli ihan hyväkin, että oli vähän aikaa poissa tietokoneen äärestä ja keskittyi enemmän perheeseen ja ystäviin.
Joulupukki oli muuten lukenut kirjeeni tai no ainakin edellisen postaukseni, sillä sain joululahjaksi toivomani Fjällrävenin talvitakin. Tarkemmin sanottuna tämä takki oli tuotemerkiltään Fjällräven Nuuk Parka. Rehellisesti sanottuna, en olisi tätä takkia alun perin halunnut, koska se ei ihan ole minun tyyliäni, mutta nyt jälkikäteen voin sanoa, että parempaa talvitakkia en ole vielä koskaan pitänyt päällä. Takki on uskomattoman mukava ja lämmin, eikä kylmä tuuli pääse puskemaan läpi koska takissa on Hydratic-kalvo. Oma takkini on musta, mutta sitä on saatavilla myös ainakin punaisena. Takissa on kyllä kiitettävä määrä taskuja, mikä tulee tarpeen, koska itsellä on mukana aina puhelin, kuulokkeet, lompakko, hanskat, avaimet ja vaikka mitä pientä tilpehööriä.
Tein uutenavuonna lupauksen, että alan liikkumaan enemmän ja täytyy sanoa, että tämä uusi Fjällräven talvitakki on auttanut minua kuntoiluharrastuksen parissa. Aikaisempina vuosina olen nimittäin pysynyt vuoden alun visusti sisätiloissa, sillä en todellakaan ole mikään pakkasen ja lumisateen ystävä. Nykyisin käyn kuitenkin lähes päivittäin kävelylenkeillä ja lyhyemmät bussimatkatkin taitan jalan, kiitos tämän ihanan tuulen ja kylmänkestävän takin. Ihan kovimmilla pakkasilla istun kyllä edelleen sisätiloissa ja lueskelen Lilyä lämpimän inkivääriteen kanssa. Tälläkin viikolla on elohopea laskenut sinne -20 asteen tienoille, joten ei huvita itseään pallelluttaa kuitenkaan. Tosin kyllähän tuota liikkumista saikin alkaa harrastamaan, sillä jouluna tuli vähän herkuteltua ja sen kyllä huomaa. Olen tässä pyrkinytkin parhaani mukaan murtamaan kuuluisaa myyttiä ”moment on the lips forever on the hips” ja kyllähän nuo päivittäiset kävelylenkit ovat auttaneet. Paino on tippunut jo pari kiloa joulusta ja energiataso on noussut huomattavasti.
Viimeisen viikon aikana olen alkanut suunnittelemaan jo lenkkivaatteiden ostamista kesälle ja miettinyt jopa tosissani kuntosalijäsenyyttä. Olen itse asiassa katsellut netistä jo uusimpia urheiluasuja ja kenkiä, sillä ajattelin, että voisin saada niitä näin talven keskellä edullisempaan hintaan. En kuitenkaan ole vielä varma tuleeko tästä kuntoilusta vielä ihan jokapäiväinen rutiini, joten en halua ihan vielä tilailla kalliita urheiluvaatteita kaappiini turhaan pölyttymään. Toistaiseksi minulle riittää kävely ainakin siihen saakka, kunnes kinkkukilot on karsittu pois. Katsotaan taas tilannetta myöhemmin uudelleen, vaikkapa kuukauden päästä. Monesti uudenvuodenlupaukset pakkaavat kyllä unohtumaan, viimeistään kevään tullessa. Kaikille lukijoilleni haluan kyllä painottaa ja luvata, että en ole tekemässä tästä uutta fitnesblogia, ettekä tule näkemään kuvia treenatusta pepustani Instassa. Ainakaan vielä…