9 x miten herätä aikaisin

Aikaisin herääminen – joillekin kärsimys, toisille viehätys. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen lahkoon, ja minulta usein kysytäänkin ”Miten saat itsesi ylös aamuisin?”

Tällä hetkellä kello on vähän yli viisi ja olen erittäin vakaasti hereillä. Yleensä nousen ihan ihmisten aikaan (siis kuuden pintaan), mutta tänään olen luvannut mennä ystävän luo aamupalalle puoli seitsemäksi. Täytyy kyllä myöntää, että tämä postaus on ollut suurpiirteisen valmiina jo aika pitkään, ja nopeana päähänpistona päätin julkaista tämän nyt.

Juuri tämä aamu tuntui hyvältä aamulta postata vinkkejä siihen, miten sinäkin voit nousta ylös aikaisemmin. The struggle is real, I know, ja helppohan minun on täällä aamuihmisenä huudella. Mutta siltikin luulen, että näillä vinkeillä saat apua heräämisongelmiisi.

1. Mieti ensin, miksi nouset.

Liukuvien työaikojen takia minun ei tarvitsisi erikseen herätä töihin, vaan saisin nukkua joka aamu niin pitkään, että uni kuluisi loppuun. Nousen silti aina arkisin kuudelta. Miksi?

Nautin rauhasta, kun maailma on niin hiljaa kuin minä annan sen olla. Kun nousen aikaisin, aamut ovat kiireettömiä, mutta tunnen silti päivän alkavan tehokkaasti. Lähtölaukaus määrittää pitkälle sen, miltä uusi aamu tuntuu ja mikä fiilis jää päälle koko päiväksi.

Saan päivän aikana enemmän aikaiseksi, kun olen herännyt ajoissa. Lisäksi pääsen lähtemään töistä ennen neljää, ja ehdin nähdä kavereita tai puuhailla omiani olematta liian myöhään liikkeellä. Nautin hirveästi siitä, että voin nähdä ystäviä ja silti olla alkuillasta jo takaisin kotona.

2. Mene nukkumaan aikaisemmin.

Joo, joo. Tyhjiin kulutettu neuvo, jossa kuitenkin piilee energisten aamujen alkupiste. Kahdeksan tuntia unta riittää hyvin, eli minulle optimaalinen sänkyyn kömpimisaika koittaa viimeistään kymmenen aikoihin. Henkilökohtaisesti rakastan käpertyä sänkyyn ajoissa. Tiedän, että pidempään valvoessa en kuitenkaan saisi mitään hyödyllistä aikaan, enkä lepäisi yhtä tehokkaasti kuin nukkuessa.

3. Mieti edellisenä iltana, monelta sinun tarvitsisi nousta, jos tekisit tavallisen aamurutiinisi. Laita sitten herätys tuntia aiemmaksi.

Esimerkiksi minun täytyisi herätä seitsemältä, että ehtisin kahdeksaksi töihin, siispä laitan herätyksen kuudeksi. Tähän sääntöön kiteytyy se, miksi aamut viehättävät minua.

Teen aamuisin tunnin jotain kivaa. Sellaista, mitä haluan tehdä, mutten koskaan iltaisin jaksa (tai ehdi). Mietin jo edellisenä iltana, millä tekemisellä haluan aloittaa seuraavan päivän. Yleensä olen rauhoittunut tunniksi kirjan tai päiväkirjan ääreen. Viimeisen viikon aikana olen kuitenkin inspiroitunut opiskelemaan venäjää, siispä olen aloittanut jokaisen aamuni kehittämällä kielipäätäni tunnin verran. Ja – tärkein viimeisenä – tällä aamurutiinilla saan juoda kiireettömät kahvit tekemisen lomassa.

Millainen olisi sinun hetkesi?

4. Kun sitten seuraavana aamuna isket torkun päälle ja alat vinhaa tahtia valua takaisin tiedottomuuteen, sano SEIS. Ei nyt ehkä ihan ääneen, mutta ajatuksissa.

Tässä vaiheessa uni ei enää hyödytä, vaan torkku kannattaa käyttää ajatteluun – silmät auki. Itse en koskaan torkuta, vaan minulla on joka ikinen aamu kaksi herätystä: yleensä ensimmäinen klo 5.50 ja toinen klo 6.00.

Tämä kymmenen minuuttia on tarkoitettu silmittelyyn. Se tarkoittaa lempeää heräilyä ympäristöä tarkkaillen ja uutta aamua silmäillen. Siis ihan konkreettisesti. Kuuntelen kymmenen minuuttia hiljaisuutta ja katson yöpöydällä hengailevaa vesilasia, lakanan pintaa, annan katseen kiertää huoneessa ja ajattelen. Lähinnä tulevaa päivää tai satunnaisia mieleen juolahtavia juttuja. Kun sitten toinen herätys soi, olen jo niin hereillä kuin ihminen voi aamukuudelta olla.

5. Kun nouset ylös, avaa ikkuna ja anna kylmän talvi-ilman tulla kylään. Pistä samaan syssyyn Spotifysta joku valmis rauhallinen lista soimaan, jotta pääset paremmin irti väsyneestä horroksesta. Hetken tuuletuksen jälkeen petaa sänky, ettet vahingossakaan kompastuisi ja sattumalta kaatuisi takaisin lakanoiden väliin.

(Jos itse jättäisin sängyn tässä vaiheessa petaamatta, en luultavasti petaisi sitä koko päivänä. Kun sitten illalla palaisin kotiin, odottaisi vastassa myttyinen sänky. Not nice.)

6. Juo heti herättyäsi lasillinen kylmää vettä. Tämä virkistää kehoa ja mieltä sekä huuhtoo unen suusta pois. Pese myös kasvot hyisellä vedellä.

7. Hoida ensin kaikki pakolliset asiat alta pois, esimerkiksi laittautuminen, vaatteiden valinta ja laukun pakkaaminen.

Vasta tämän jälkeen pysähdy tekemään tunniksi sitä, mistä nautit. Pystyt keskittymään kunnolla, kun tiedät kaiken olevan valmiina lähdön hetkeä varten. Vaikka tämä tunnin ylimääräinen aamutoimi ei kuulostaisi wörtiltä, kannattaa oikeasti kokeilla. Päivä on ihan eri, kun saa aloittaa sen kiireen ja velvollisuuksien sijaan hemmottelulla.

8. Tee hätäratkaisusta poikkeus.

Silloin tällöin minulle tulee aamu, kun olen nukkunut liian vähän, oikeasti väsyttää ja on pakko nousta. Skippaan tunnin aamuextran ja siltikin joudun turvautumaan erikoistaktiikkaan itseni ylös kampeamiseksi. Haron puhelimen käteeni, avaan YouTuben ja kirjoitan hakuun jotakin seuraavan kaltaista: ”My 5am morning routine” tai ”Productive morning routine” tai ”Why I wake up early”. Katson yhden satunnaisesti valitun videon, ja edes hieman inspiroituneena saan tarpeeksi pontta noustakseni ylös. Yleensä en tosin avaa somea aamuisin ollenkaan, sillä en halua heti olla täyttämässä freesiä pääkoppaa somejutuilla.

Tuo toimii minulla nousemisen motivaattorina, mutta sinulle se saattaa olla jokin eri (luultavasti kiire). Pyri tekemään siitä poikkeus, jolle et anna tilaa vain tottumuksesta.

9. Pidä kiinni kellonajasta. Kun olet päättänyt itsellesi sopivan kellonlyömän, pyri aina arkisin nousemaan silloin, vaikka jonakin aamuna sinulla ei olisikaan menoja. Kun heräät jatkuvasti samaan aikaan, kroppasi tottuu uuteen tapaan pikkuhiljaa. Viikonloppuina voi nukkua pidempään, mutta silloinkaan ei kannattaisi sotkea unirytmiä nukkumalla kovin montaa tuntia arkisen heräämisajan yli.

Onhan sekin myönnettävä – tämän kaiken glorifioinnin jälkeen – että aikaisissa aamuissa on omat miinuksensa. Olen rutiinien orja, ja vaikka joku yö menisinkin tavallista myöhempään unille, nousen silti samaan aikaan. Vaikka ei olisi mitään pakotetta. Ei pidemmän päälle kovin terveellistä, mutta onneksi näitä poikkeuksia on melko harvoin.

Olen myös monesti ärsyttävän pirteä saapuessani töihin. On ollut aamuja, joina toimistolla voihkitaan “ei taas”, kun hihkun muille tervehdyksiä (esim. ”tervetuloa töihin!”). Eräänäkin aamuna työkaveri tokaisi: “Essi vois alkaa pitää aamunavauksia, kun energiaa irtoaa aina tolkutta. Paitsi ei maanantaisin. Sillon saattais lennellä tavaroita.”

Toivottavasti näistä vinkeistä oli teille jotain apua!

– Essi

Kommentit (2)
  1. Tosi hyviä vinkkejä ja muutama ihan uusikin itelleni, vaikka aamuihminen olen myöskin. 🙂 Kivaa päivää sinne! 🙂

    1. Kiitos, kiva kuulla että pidit! Ihanaa päivää myös sinulle <3 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *