Toinen koti Espanjassa

Arvaa mitä tekisi mieli just NYT? Juosta täysiä kirkkaan siniseen veteen, paiskautua vastaantulevaan aaltoon, joutua uppeluksiin ja pelätä, että kaikessa tässä melskeessä piilolinssi tippuu silmästä ja katoaa ikiajoiksi. Tekisi mieli nousta takaisin pintaan ja tuntea polttava aurinko olkapäillä, kellua X-asennossa ja lipua aaltojen mukana takaisin rantaan täydellisen kirkasta taivasta tuijottaen.

Sitä tekisi mieli aika useinkin, ja siihen mielitekoon tuli tällä viikolla ratkaisu. Ostettiin Antin kanssa lentoliput toiseen kotiini Los Alcazaresiin! Viime reissusta on aikaa jo kahdeksan kuukautta, ja siitä lähtien olen viikoittain – joskus jopa päivittäin – miettinyt, milloin pääsen takaisin.

Siis, mikä homma? Jotkut siellä tietääkin epämääräisestä kytköksestäni Espanjaan. Long story short: meidän perheellä oli viime vuosituhannella kämppä Los Alcazaresissa, mutta se myytiin pois kun olin vasta ihan parivuotias. Isälle jäi kuitenkin hirveä hinku lähteä takaisin Espanjaan, mutta se ei ollut mahdollista, koska me lapset oltiin Suomessa ja käytiin kiltisti peruskouluja.

Yritin pienenä aina villitä isää lähtemään lomalle Espanjaan, mutta kaikista riivaamisistani huolimatta me tehtiin paluu Los Alcazaresiin vasta kun olin kirjoittanut ylioppilaskokeet. Isä sai vanhoilla kontakteillaan hankittua meille asunnon, ja siitä lähtien ollaan joka vuosi palattu samaan paikkaan kuin määrätietoiset muuttolinnut.

Ensimmäisellä Espanjan reissullani rakastuin n. kaikkeen. Kuumaan paahteeseen, suolaiseen mereen ja hiekkapölyisiin katuihin. Rentoon tunnelmaan, hitaisiin busseihin ja keskipäivän siestaan.

Hoy no, mañana.

Viime vuonna isä jäi ensi kertaa matkasta, kun lähdettiin Antin ja Joelin kanssa kolmisin. Viime vuonna myös olin ensi kertaa Espanjan kodissa vain viikon, mitä en halua tehdä enää koskaan uudestaan. Parhaimmillaan olen notkunut palmujen varjossa yhtäjaksoisesti kuusi viikkoa, vähintään kaksi. Yksi viikko menee niin nopeasti, että siinä ehtii kevyesti laskea laukkunsa kivilattialle, kun ne joutuu jo nostamaan takaisin olalle ja suuntaamaan Suomeen.

Ja nyt olen sairaan innoissani. Liki kolme viikkoa Espanjan kodissa lähellä merta, lähtöön 79 päivää.

Meidän kämppä on kolmikerroksisen talon ylimmässä. Siihen kuuluu kaksi makkaria, olohuone + keittiö ja tietenkin parveke, jolta näkee taloyhtiön uima-altaalle. Naapureiden parveke on ihan vieressä. Siellä asuva poika tulee välillä kysymään sitä sun tätä, esimerkiksi olisiko meillä vesi-ilmapalloja. Äidin kanssa vaihdetaan lyhyet kuulumiset, jos ikinä satutaan samaan aikaan parvekkeelle.

Merelle on matkaa kilometri, kaupunkiin saman verran. Lähikadun markkinoilla käydään aina lauantaisin ostamassa churrot ja aamukahvit, hedelmiä sekä heräteostoksia. Parin kulman takana asuu suomalainen kissamummo, johon isä tutustui vuosikymmeniä sitten ja jonka kanssa käydään edelleen syömässä viiden euron lounaat läheisessä Roda-kylässä.

Tämän kirjoittaminen lievensi vähän hinkua lähteä lentokentälle saman tien. Yhtäkkiä tuntuu taas enemmän todelta se, että kohta sitä istutaan parvekkeella aamukahvit kupissa ja varpaat likaisina tuulen tuomasta hiekasta.

Ihanaa päästä kotiin.

– Essi

Kommentit (6)
  1. Hitsi. Vois tulla käyhmään.

    1. Haha, tervetuloa oikeasti! Kämpälle mahtuu aina yks Aino <3

  2. Ääääääää. En jaksa odottaa!

    1. JEP! Ihanaa päästä lomalle siun kanssa <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *