Valoa tummille silmänalusille

Kicks Radiant Concealer -valokynä tummille silmänalusille

Minulla on aina ollut melko tummat silmänaluset. Ala-asteen koulukuvassani hymyilee tyttö, jolla on suloista pandakarhua muistuttavat varjot silmien alla. Aikuisiällä en ole liiemmin arvostanut kyseisiä pandakarhukonnotaatioita, vaan pyrkinyt meikkaamaan piiloon nuo kasvoista väsyneen näköisen tekevät sinertävän harmaat varjot. En tiedä, johtuvatko tummat silmänaluset pelkästään sinertävästä ihonväristä silmien alla vai osin myös kasvojen muodosta ja siitä, kuinka varjot lankeavat silmien alle. Yöunien pituudella, ravinnolla, vedenjuonnilla tai liikunnalla en ole havainnut olevan vaikutusta tummiin silmänalusiin. Kyseessä taitaa olla aika monen kasvojen ominaisuus, joka usein pyritään peittämään. Tästä syystä tuumailin, että aihe ansaitsee kokonaan oman kirjoituksensa, vaikka blogivirrasta samaista teemaa käsitteleviä kirjoituksia löytyykin jo kiitettävästi.

Kicks Radiant Concealer -valokynä tummille silmänalusille

Olen vuosikaudet kokeillut erilaisia valokyniä ja peitevärejä tummiin silmänalusiini. Ne peittävät hieman, mutta eivät ole onnistuneet poistamaan ongelmaa täysin. Viime vuodet olen käyttänyt Lumenen Touch of Radiance -valokynää, mutta se ei tunnu riittävän pigmenttipitoiselta ja peittävältä. Tarpeeksi pigmenttipitoisen ja oikeansävyisen valokynän löytäminen onkin tuntunut mahdottomalta tehtävältä. Lisäksi silmäni ovat todella herkät ja senkin vuoksi sopivan valokynän metsästäminen on työlästä.

Kicks Radiant Concealer -valokynä tummille silmänalusille

Nyt kokeilussa on kuvien Kicksin Radiant Concealer -valokynä, jonka myyjä lupaili olevan Lumenen vastaavaa pigmenttipitoisempi ja peittävämpi. Valitsimme sävyksi suomalaisittain vaalealle iholleni nuden. Valokynän sivellin ei juuri poikkea Lumenen vastaavasta, mutta käyttömekanismi on hieman erilainen: kiertämisen sijaan hylsyn päästä pumppaamalla saa siveltimeen väriä. Tuote on aavistuksen verran Lumenen valokynää peittävämpi ja sävy kohdillaan, mutta sen levittyvyys on Lumeneen verrattuna pienoinen pettymys. Valokynän peiteväri tuntuu jumahtavan ihoon kiinni välittömästi eikä sitä näin ollen saa levitettyä siististi paikolleen. Tuote on jopa hieman rakeisen ja epäsiistin näköinen iholla. Ostaisinko kyseistä tuotetta uudestaan? Vastaus on en, joten taistelu tummia silmänalusia vastaan jatkukoon.

Kicks Radiant Concealer -valokynä testissä

Edellä olen pohdiskellut valokynän käyttöä tummien silmänalusten peittämiseksi, mutta lienee paikallaan mainita, että valokynä on oiva tuote myös muualla kasvoissa. Silmänalusille lankeavien varjojen lisäksi sipaisen sitä yleensä silmien ulkonurkkiin, nenänpieliin sekä leuan ja alahuulen väliseen uurteeseen, toisinaan myös kulmaluulle.

 

Mikäli teillä lukijoilla on jakaa hyviä vinkkejä tummien silmänalusten taltuttamiseksi, kommentoikaahan toki ja laittakaa viisaat neuvonne kiertämään!

 

Kauneus Iho Meikki Testit

Visiitti Haagan Alppiruusupuistoon

Haagan Alppiruusupuiston kukkaloistoa

Olin taannoin ihastelemassa kukkaloistoa Haagan Alppiruusupuistossa, joka toisinaan vilahtaa blogeissakin. Ja voi pojat (ja tytöt), mikä väriloisto puistossa olikaan! Atsaleat ja rodot kukkivat visiittini aikaan upeimmillaan ja puistossa riitti vilinää ja vilskettä yleisön ihastellessa näitä kukkien kuninkaallisia. Sen verran ylväinä nämä upeat kasvit patsastelivat, että rohkenen kuvata puistossa kävijöitä yleisöksi. Toisin kuin esiintyvät taiteilijat yleensä, tässä puistossa osat olivat vaihtuneet ja yleisö pääsi ihastelemaan kasveja erityisiltä katselulavoilta eli korokkeilta, joista kukkia voi tiirailla kuin lintubongarit lintuja konsanaan.

Haagan Alppiruusupuiston kukkaloistoa

Näkymä Alppiruusujen oksiston juurelta

Haagan Alppiruusuja muhkeimmillaan

Monella kukkien ystävällä kamerat räpsyivät, sillä eihän tällaista tilaisuutta kuvata rodoja ja atsaleoja muhkeimmillaan voinut yksinkertaisesti jättää hyödyntämättä. Niinpä myös kaltaisellani wannabe-viherpeukalolla meinasi iskeä suoranainen ähky kukkien kuvaamisen kanssa.

Haagan Alppiruusupuiston kukkaloistoa

Osa kukinnoista oli yhä nupullaan.

Varsin viehättävä kohde tuo Haagassa sijaitseva Alppiruusupuisto köysikaitein reunustettuine polkuineen kyllä on. Puisto sijaitsee osoitteessa Laajasuontie 40, 00320 Helsinki ja on yleisölle avoin. Suosittelen lämpimästi!

 

Hyvinvointi Hyvä olo Matkat Suosittelen