ALKUTAIPALE

Edellisessä ja aivan täysin ensimmäisessä postauksessa käsittelin päällisin puolin syitä anonyymina pysymiseen. Avaan nyt astetta enemmän blogin pääaihetta. Kerron myös, kuinka tutkimukset minun kohdallani alkoivat. Tämä blogi on tosiaan tarina minun matkastani lapsettomuustutkimuksissa sekä muista iloista ja suruista, joita kohtaan. Näiden hetkien myötä on tullut useita ajatuksia ja kysymyksiä mieleeni. Ja kun on paljon kysymyksiä kielen päällä, mitä ihminen tekee nykymaailmassa asialle? No tietysti googlettaa. Valitettavasti omalla kohdallani ei ole ollut paljoa apua googlesta. Vähän, mutta ei tarpeeksi. Toivottavasti minun kirjoitukseni jonain päivänä antaisivat vastauksia jollekulle samoja kysymyksiä pohtivalle.

…

Olen kärsinyt lapsettomuudesta vajaat kolme vuotta, se kuulostaa pitkältä ajalta miettien ikääni.. Naisten hedelmällisin ikä on googlen mukaan 18-25 – vuotiaana. Nuoruuteni vuoksi olen kuullut paljon kuitenkin sitä, kuinka minulla on vielä aikaa. En toki itsekkään koe lapsien saamista kiireellisenä asiana tällä hetkellä, jonka myötä tahaton lapsettomuus ei vielä ole tuonut katkeria tunteita mieleeni. Ainoastaan surua ja ahdistusta tulevaisuudesta.

Asiaa ei helpota se pienenä saatu ajatusmaailma äitiydestä; ehkä opetettu tai ehkä itse hahmottama ”tälläinen minusta tulee” – kuva. Tulevaisuuden suunnitelmani olivat nimittäin kuin yksi kaunis valokuvakehys, joka on tällä hetkellä pirstaleina lattialla. Sitä ei ole vielä siivottu taikka korjattu, koska jokainen hajonnut pala tuo mieleen sen tärkeän kokonaisuuden.

Olen yrittänyt opetella miettimään tulevaisuutta eri tavoin. Minkälaista olisi vanheta puolison kanssa kaksin? Rakentaisimme molemmat työuria ja matkustelisimme, näkisimme maailmaa. Olisimme toisiamme varten. Meillä olisi eläinvauvoja. Tai ehkä voisimme adoptoida joskus lapsen? Jossain vaiheessa varmasti elämäntilanne olisi tarpeeksi vakaa, jotta adoptio onnistuisi. Maailmassa kuitenkin on paljon lapsia vailla kotia. Eiköhän adoptoitua lasta rakastaisi yhtä paljon kuin biologistakin.

On mahdollista, että ehkä en tule saamaan biologisia lapsia koskaan. Mutta onneksi ei kuitenkaan sitä mahdollisuutta lapsista vielä kokonaan ole heitetty pois.

…

Matkani alkoi tavalliseen tapaan. Ehkäisy jätettiin pois, en tullut raskaaksi ja sitten hakeuduttiin lääkäriin asiasta. Käsittääkseni lapsettomuustutkimuksissa – ja hoidoissa keskimääräinen ikä on lähempänä kolmeakymmentä. Oma tarinani alkoi hieman nuorempana, mutta ei hedelmällisyys katso ikää. Olen toisaalta iloinen saadessani käsitellä nämä asiat nuorena ja tietäväni, mitä tulevaisuudelta voi odottaa. Mutta toisaalta se tuntuu pahalta, että parikymppisenä kuulee lääkäriltä odottamisajan olevan vähissä. Tulee ajatelleeksi sitä samaa lausetta nuoreen ikään liittyen, mitä muutkin ihmiset toitottavat.

…

Minulla oli JAYDESS – kierukka parin vuoden ajan. Kierukka asetettiin ollessani noin kuudentoista vuoden ikäinen. Jonkin ajan kuluttua aloin kokemaan paljon kipua alavatsallani, joten halusin mennä tarkistuttamaan tilanteen. Kierukka oli kääntynyt vinottain ja narut vaihtaneet suuntaa ylös. Poisto kesti lähemmäksi tunnin, voisin sanoa sen olleen kivuliaimpia kokemuksiani ikinä. Minulle kerrottiin kokemani kivun olevan suunnilleen synnytyksen kanssa samaa luokkaa. Gynekologilla oli omienkin sanojensa mukaan vaikeuksia poiston kanssa ja pyysi hoitajan auttamaan. Hän joutui kokeilemaan erilaisia välineitä. Mitä minä tein? Minä vain huusin itkien kivusta. En usko sen auttaneen yhtään gynekologia yrittäessään tehdä työtään, mutta en vain voinut olla rauhallinen. Lisäksi lyhyellä tauolla pyysin lämpöpulloa mahalleni ja yritin rauhottua. Mietimme tällöin kaikki yhdessä vaihtoehtona nukutusta. Minua ajatus nukuttamisesta pelotti tilanteessa entistä enemmän. Onko tämä vakavaa? Hajoaako kohtuni jo näin nuorena? Ei sentään, mutta minua ei oltu nukutettu koskaan aiemmin. Mielessäni kävi ajatukset koomaan vaipumisen ja lääkeaineen vuoksi anafylaktisen reaktion väliltä. Päätin antaa luvan kokeilla vielä kerran, jolloin se saatiin hetken yrittämisen jälkeen pois. Poiston jälkeen jouduin jäämään tarkkailuun.

Vahvan aurallisen migreenin vuoksi minulla ei ehkäisykeinoina ollut paljoa vaihtoehtoja (edellä mainittu hormonikierukka, ehkäisykapseli tai minipillerit). Tälläisellä jonkin verran tohelolla tytöllä on vaikeuksia muistaa ottaa lääkkeitä päivittäin tai saatikka ajallaan, joten minipillerit olisi ollut huono vaihtoehto. Kapselista olin kuullut paljon huonoa palautetta ja rehellisesti sanottuna, minua pelotti sen asentamiseen kuuluva operaatio. Hormonikierukka oman kokemukseni perusteella on lopullisesti yliviivattu, ei enää ikinä.

Päädyimme puolisoni kanssa käyttämään kondomia ehkäisykeinona. Ehkä hieman nuoruuden tyhmyydestä aloimme vähentämään sen käyttöä, lopulta se jäikin kokonaan pois. Olimme  tottuneet siihen kierukan helppouteen. Puolisollekin olisi mukavempaa olla ilman kondomia (HUOM, erittäin tyhmä ajatusmaailma?!).

↑ Saavutettuamme täysi-ikäisyyden, ajatusmaailmamme on ollut ”lapsi tulee kun on tullakseen ja on meille tervetullut”. Eli ei, mielessä ei ole kummallakaan käynyt abortti ehkäisykeinona.

Kuitenkin päiviä, joiden jälkeen kuukausia ja sitten jopa vuosia kului. Raskauksia tasan nolla. Muutaman raskaustestin tehneenä; se yksi viiva on tuonut samaan aikaan iloa sekä surua ja huolta.

…

Lääkärissä olen usein käynyt kuukautiskipujen, kuukautisten puuttumisen ja päänsärkyjen vuoksi. Päänsäryistä lääkärit ovat sanoneet, että ne johtuvat luultavammin hartijoiden ollessa liian jumissa. Lisäksi vastaanotoilla minulle on valitettavasti melkein aina sanottu ”olet vielä nuori, sinussa ei mitään vikaa ole”. Tämä kuulostaa lohduttavalta ja luotettavalta, ikähän ne sairaudet tuo..

Kävin kuitenkin silmälääkärillä vielä. Mietin, että ehkä päänsärky ja silmien ”tehottomuus” johtuisi huonosta näöstä. Kotitohtorina suosittelen tosiaan kaikille käymään päänsärkyjen vuoksi näöntarkastuksessa; huono näkö voi aiheuttaa edellä mainittua eikä asiaan liity niitä lääkärin useimmiten ehdottamia hartiajumeja. Minulle tosin silmälääkäri sanoi näkökykyni olevan hyvä, mutta hajataittoa löytyy ja silmäni ovat ”laiskat”.

+ Reilun vuoden lapsettomuuden jälkeen mainitsin lääkärille ohimennen asiasta, samalla kuin kuukautiseni olivat olleet kolme kuukautta poissa. Lääkäri ei asiaa ottanut mitään kantaa, vaan määräsi ainoastaan lääkkeet käynnistääkseen kuukautiseni.

+ Kahden ja puolen vuoden lapsettomuuden jälkeen, päätin saada hoitoa kuukautiskipuihini. En enää kestänyt sitä, että kivut ilmestyivät jo ennen kuukautisia enkä saattanut päästä ylös vuoteesta. Otin yhteyttä uudestaan terveysasemalle, jolloin mainitsin myös lapsettomuudesta vakavalla sävyllä. Minut ja puolisoni kutsuttiin vihdoin yhteiselle ajalle, josta tutkimuksemme alkoivat. ♥