SUOJELUSENKELI

Meillä on koulussa projektina läheisen kohtaaminen. Työskentelen jo valmiiksi sosiaali – ja terveysalalla, joten edellä mainittu on varsin tuttua minulle. On sekä hyviä että huonoja kohtaamisia, mukavia ja haikeita. Mutta entä sitten kuoleman kohdatessa?

Olen aina ajatellut, että ihmisen lähtö tästä maailmasta on surullista ja pelottavaa. Olen kuitenkin yrittänyt miettiä sen kuuluvan elämän kiertokulkuun. Jokainen joka syntyy tänne, tulee kuolemaan tänne. Huomautan kuitenkin, että mielestäni kenenkään vanhemman ei tulisi koskaan joutua hautaamaan omaa lastaan. Se on enemmän kuin erittäin väärin.

Ja entä ihmisen kohtaaminen, joka on menettänyt läheisen. Se on yksi vaikeimmista asioista. Kauniit ja ystävällisenä tarkoitetut sanat saattavat olla erittäin satuttavat. Koen tälläisen tilanteen kiusallisena; oli sitten kyseessä työpaikalla tai omassa yksityiselämässäni tapahtuva kohtaaminen. Vähiten sitä haluaa sanoa mitään väärin, joten olen aina ottanut mieluiten kuuntelijan roolin ja osoittanut olevani läsnä.

Suuri suru kuitenkin kohtasi meidän perheemme. Ensimmäisen kerran minuun todella sattui. Itkin. Äkillinen kuolema. Itkin silmät punaisina. Vasta keski-ikäinen. Itkin parkuen. Sitä ei pystynyt todeksi uskomaan. Henkeäni ahdisti. Menetin itselleni tärkeän ihmisen. Sellaisen, joka on ollut elämässäni mukana vauvasta asti. Aito, avoin ja iloinen ihminen. Viimeiseen asti uskoisi, että kyllä hän selviää. Miksi ei selviäisi? Miksi maailma ottaisi hänen kaltaisensa ihmisen pois? Taistelija, todellinen taistelija.

Mutta se pahin asia kuitenkin tapahtui. Ikävä kyllä. Päässäni pyöri sana ”miksi”. Miksi en nähnyt enemmän häntä? Miksi en pitänyt yhteyttä enemmän häneen? Miksi en kertonut olevani kiitollinen kaikesta? Miksi ajattelin silloin, että en mene nyt katsomaan vaan näemme sitten seuraavalla kerralla? Miksi, miksi ja miksi?

Suru, syyllisyys, tuska ja viha.

Surutyötä tehdessäni, olen yrittänyt nähdä asiaa erilaisin tavoin. Vaikka elämäniloa häneltä löytyi, toivon hänen nähneen valossa jotain tärkeää ja lopulta sinne itse halunneensa jatkaa. ♥

Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vieressä käy.