Alaston naama

Voimauttava, rohkea asia vai yksi myrsky blogaajien vesilasissa?

Puhun siis tästä ”mää otin kuvan ittestäni kun mulla ei oo meikkiä” -mikä on nyt vallannut abt kaikki mun lukulistan blogit. Mulla on vähän kaksijakoinen mielipide tästä, enkä ole oikeastaan edes varma onko mulla mielipidettä. 

Mää meikkaan joka päivä. Aamulla. Pistän ripsaria ja pohjustusmaalia. Ripsaria saattaa olla ripsissä vielä illalla, pohjustusmaalit ovat varmaan kadonneet naamasta jo viimeistään iltapäiväkahvin aikaan. Jotenkin siis omalla kohdalla ei ole kovinkaan hedelmällistä osallistua tähän kamppikseen ja läimätä tähän kuvaa jossa ei ole naamassa meikkiä. 

Mun mielestä (katsokaa, on mulla mielipide ehkä kuitenkin), on ihan ymmärrettävää ja normaalia ja hyväksyttävää photaroida niitä omia kuviaan ja pistää se kiillotettu kuva sinne blogiin julkisesti. Kun se blogi on vähän niinkun käyntikortti, niin en halua pistää sinne mun aamunaamaa. Ei mun aamunaamassa mitään vikaa ole, silmät on vaan sikkaralla ja poskessa on tyynyraidat ja tukka on täysin sotkussa. Mä haluan vaan näyttää niin siistiltä ja edustavalta kuin vaan pystyn. Ja tämä sitten taas vaihtelee joka päivä että paljonko haluan nähdä vaivaa. Joskus oikein suoristan tukan, joskus vedän tukan kiinni nutturalle. Joskus laitan oikeen luomiväriä, joskus huitaisen ripsaria vain toiseen silmään.

Samalla tavalla, joskus haluan editoida kuvia enemmän, joskus vähemmän. Pointtina on vähän sekin että kun en laita nettiin kuvaa itsestäni missä näytän vesikauhuiselta virtahevolta, niin en ehkä laita sellaistakaan kuvaa missä on suuri finni keskellä poskea. Laiskuuttani jätän kokonaan kuvan silloin laittamatta, mutta jos jaksaisin niin photaroisin sen kuvasta pihalle. Ketä se satuttaa tai haittaa?

Erään ystäväni sanoin: ”Jos se photarointi ja meikkaaminen on niin kamalaa, niin älkää sitten enää tehkö niin.”