Apua kaivataan, eli kuinka oppisin lirkuttelemaan?

Nythän on niin että mä en ole erityisen sujuva tutustumisjutuissa. Tai vaikutuksen tekemisessä. Tai oikeen missään, mihin liittyy muita ihmisiä. Harhaisessa mielikuvituksessani mun ei tarvikaan, koska se tyyppi josta salaa vähän ehkä tykkään tykkää musta ja tulee jututtamaan mua eikä mun tarvi tehdä mitään.

Koska. Aina, ihan aina tapahtuu joku näistä:

Kompuroin tai kaadan jotain: boolilasin syliin, korvaamattoman arvokkaan mingdynastiamaljakon lattialle, itseni rappusista.

Jäädyn. Pelkästään ”moi”:n sanominen on jäätymisen arvoinen asia. Joko en sano mitään, tai sitten punastun hillittömästi ja sanon moi. Ja jäädyn sitten. En osaa jatkaa saati aloittaa keskustelua. Paitsi humalassa.

Jolloinka tapahtuu jotain tän suuntaista:

Töksäytän käsittämättömän vitsin. Ajatelkaa sellainen hypoteettinen tilanne, että ollaan erään tiitin kanssa jossain baarissa. Ja ollaan oltu siellä jo hetki. Usea mustikkashotin makuinen hetki. Ollaan saatettu nauraa jollekin vitsille virtahevon kaksoisleuasta kolmatta tuntia. Todennäköisimmin sanon sille kiinnostavalle pojalle jotain siitä, että hän a) muistuttaa virtahepoa b) on paljon kiinnostavampi kuin virtahevon kaksoisleuka c) joku-mikä-vain-vitsi-joka-ei-kuulosta-vitsiltä-jos-asialle-ei-ole-hihitellyt-kolmea-tuntia-etukäteen. Smoooooooth. To-del-la smooth.

Piikittelen ja vittuilen. Tuntemattomalle ihmiselle vittuilu on aina vähän huono juttu. Ongelma on vähän se, että kun ystäväpiirissä asia on enemmänkin niin että kaikkia pelottaa se päivä kun vittuilu loppuu. Sinä päivänä kun loppuu se välittäminen. Niin oma puhetapa ja sanavalinnat saattavat olla aika tiukkaa settiä noin niinkun ensimmäisenä vastaanotettavaksi. Olisi kiva oppia sanomaan että ”ai sä pelaat jääkiekkoa SM-liigassa, sehän on kiva, oot vissiin aika hyväkin sitten siinä?” sen sijaan että sanoisi ”ahahahha, sä et siis osaa luistella ilman sitä keppiä eivätkä osaa laskea neljään? Huomaatteko, ihan hiuksenhieno raja tuossa. (Lisäksi yksi mun supersankarikyvyistäni on se, että saan jopa ton ensimmäisen esimerkkilauseen kuulostamaan vittuilulta.)

Pörhistelen. Tätä on vaikea selittää. Mutta näytän yleensä siililtä, jolla on Röllin tukka ja joka on aika valmis joko puremaan tai pakenemaan häntä vilisten paikalta.

Että olisiko teillä hyviä vinkkejä siihen miten sitä oppisi olemaan vähemmän pörheä, töksäyttelevä, piikittelevä ja vittuileva peikonpoikanen ja oppisi olemaan enemmän kiva ja hauska ja helpostilähestyttävä ja mukava naisihminen?