Ihmisten keskellä
Olipa eilen melkoisen hauska ilta. Jätin bebet tänne kotio isänsä seuraksi ja otin itse suunnan kohti Tamperetta. Tammerfestien fiilistä haettiin tiitin kanssa ensin parkkeeraamalla itsemme viltin päälle Koskipuistoon.
Instragrammissa kukaan ei osannut vastata kenkien perusteella että missä oltiin ja keitä oli matkassa, mutta ei se mitään. Ei meillä olis kyllä ollut palkintoakaan. Ilmiömäisellä tuurilla onnistuttiin notkumaan puistossa auringonpaisteen ajan ja välttämään sadekuurotkin hyvin ajoitetuilla nesteytystauoilla ravitsemusliikkeissä. Join muuten elämäni ensimmäisen Happy Joe -siiderin. Pakko ehkä sanoa että olihan se hyvää, mutta en ihan tajua sitä blogeissa aiheesta käytyä hehkutusta.
Sen sijaan ymmärrän hehkutukset keskustorilla sijaitsevasta Bar Burritosta, ja suosittelen kyllä paikkaa lämmöllä. Ja menen ehdottomasti uudenkin kerran (vaikka epäilen että en mahdu tuplavaunuilla ovesta sisälle, mutta minkäs taas sille sitten mahdat). Oli kyllä erityishauska ilta, kavereita ja hengailua.
Mutta pakko myöntää että vähän iski koti- ja vauvaikävä. Että tänään on sitten pitänyt sylitellä noita minityyppejä ihan urakalla.
Veuhkan kanssa otettiin pikkupäikkärit riippumatossa parvekkeella, ja unia jatkettiin sujuvasti vielä sitten sängyssäkin. Tietenkään noi kupikaan ei nyt sitte nuku, mutta oli ne päikkärit kyllä hyvät. Kattokaa nyt:
