Joskus vaan ei oo mitään valitettavaa

Olipa päivä. Menin muina paksumahoina neuvolaan, jossa ensin pohdittiin että voiko oikeasti mun hemoglobiini olla 86 (no ei voi), ja sitten yritettiin 20 minuuttia etsiä hyvää sykettä lapsilta. Veuhkalta löytyikin helposti se tu-tum-tu-tum-tu-tum, mutta Meuhka päätti riehua niin paljon että neuvolan täti oli ihan ongelmissa. Eipä siinä sitten muuta kuin että lähete käteen ja kohti TAYSsia. Kätilö sitten sen sykekäyrän lopulta sai, mutta Meuhka jatkoi meuhkaamistaan niin että mahalle pistetyt anturit vain pomppivat. Että kiva kun noi tytöt on pirteitä. Ainakin tietää että tyypit on elossa! Se on kyllä kivaa, että Meuhka & Veuhka lopettavat touhuamisen yöksi, joten saan nukuttua ilman jatkuvaa potkimista. Ja onhan sen hyppivän mahan katselu hauskempaa päivällä kun näkeekin jotain. 

TAYSin lääkäri sitten päätti tätä mahakumpua katsottuaan että lienee parempi että jään jo nyt kotiin (kuukautta ennen äitiyslomaa) ja lepuuttelen runsaasti. Toteutinkin heti kotona neuvoa. Istuskelin terassilla, täytin ristikoita ja join simaa. Terassilla oli kylmähkö, ristikot eivät oikein sujuneet ja simakaan ei ollut ihan vielä valmista, mutta ihan sama! Hyvä on fiilis! 

Rairairuohokin kasvaa sopivasti wapuksi (meillä tamperelaisilla teekkareilla wappu alkoi tänään, tiedoksi), ja asunnosta saa jo ”maistipaloiksi kuvia”. Eli siis joka puolella muualla on aina joku laatikko jossain, joten mitään sisustuspostausta on turha odotella. Tai jos joku odottaa, niin en suosittele että pidätät hengitystä odotellessa.

Niin ei mulla mitään asiaa ollut, mutta kun että kaikki on oikeestaan ihan mukavasti ja hyvin. Jännää. Eiköhän huomenna löydy jotain whinettävää!