Kupiikkelisokkelo
Moniko teistä istuu työpäivänsä harmaassa kupiikkelissa? Sellaisessa, missä seiniin voi nuppineuloilla kiinnittää pari valokuvaa ja leikkiä, että se kupiikkeli on viihtyisä? Sellaisessa konttorissa, jossa noita kupiikkeleita on kymmeniä? Jossa on vaikea löytää sitä omaa koloaan jos ottaa rappusista tullessa yhden käytävän vasemmalle liian aikaisin?
_o/ Minä. Puolen vuoden ajan. Työolosuhteeni kokivat melkoisen muutoksen. Istuskelen asiakkaan tiloissa seuraavat puolisen vuotta, ja harmi kyllä, asiakkaalla rakastetaan harmaita kupiikkeleita. Jonnin verran lohdutti (itketti ehkä kuitenkin enemmän) kun eräs nelisen vuotta tuolla työskennellyt kertoi itsekin vielä eksyvänsä.
Harmautta, harmautta ja harmautta. Pelkään, että joku päivä vielä eksyn niin etten löydä pois tuolta sokkeloista. Toisaalta, jos pukee päälleen pelkkiä harmaita vaatteita, se käy suojaväristä, eikä kukaan huomaa missä viipotan. Tämä on toki suuri miinuspuoli, jos eksyn ja etsintäpartio ei löydä.
Avokonttoreissa on puolensa ja puolensa. Työurani (haha, mulla on jo työURA, uskoisitteko että olen jo niin vanha?) aika olen työskennellyt jos jonkinmoisissa toimistoissa. On ollut työhuonetta joka on jaettu kolmen työkaverin kanssa. On ollut avokonttoria ja on ollut omia työhuoneita joissa ei ole muita häiritsemässä. Tällä hetkellä meidän oma toimisto on myös avokonttori, mutta siellä ei ole mitään väliseiniä eikä mitään kupiikkeleita. Tykkään siitä että näen kaikki työkaverini. Mua ei häiritse metakointi, toisten puhelinpalaverit, keskustelut Jutta-ohjelman sisällöstä (tähän osallistun itsekin, aina) tai mikään muu elämöinti. Pistän kuulokkeet korville ja kuuntelen musiikkia.
Kupiikkeleissa häiritsee se näennäinen rauha. Tavallaan olet omassa nurkassa piilossa muita, tavallaan on omaa työrauhaa. Mutta kun ei ole. Ihan samalla tavalla kuuluu metakointi. Samalla tavalla ihmiset kulkevat kupiikkelikäytäviä ja poikkeavat työpisteeltä toiselle. Ero on vain siinä, että noissa harmaissa helveteissä et näe. Ja kun on kiva nähdä. Se on ihan tosi noloa viiden minuutin välein nosta tuolilta ja kurkkia sen oman serminsä yli (varsinkin, kun se sermi on noin 5cm mua korkeampi, eli joutuu melkein hyppimään että näkee, tai kiipeämään tuolille) että mitä tuolla nyt tapahtuu.
Ne teistä, jotka eivät ole koskaan kokeneet avokonttorin iloa, niin voitte lähteä testaamaan tätä onnea tällaisen kivan pelin kautta kuin Synergon – Where dreams come to die. Ne teistä, jotka tietävät mistä puhun, saavat tuosta saitista irti aika paljon hihitystä :)
Jos kerran avokonttorit edistävät työtehoa ja muuta, niin miksi pomoilla on omat huoneet? Nimim. kysyn vaan.