Kylmä murha, ja vähän asiaa lauluista
Päästiin eilen viettämään puolison parhausihmisen (edit: ko. henkilö kävi urputtamassa arvonalennuksestaan, joten vaihdetaan termi) kanssa ihan kahdenkeskeistä päivää ja iltaa. Lasten amma tuli hoitamaan tyttöjä ja me päästiin treffeille. Päivä aloitettiin matkalla Tampereelle, ja muistin jo puolivälissä matkalla asemalle miten tuskaa on kulkea koroilla kun noin puoleentoista vuoteen ei ole edes vilkaissut korkoihin päin. Saatiin häälahjaksi lahjakortti Tampereen teatteriin ja nyt jo saatiin aikaan mennä katsomaankin jotain esitystä. Kumpikin meistä kävi katsomassa loppuvuoden kohokohdan, NääsPeksin esityksen, tuossa marraskuussa, joten improvisaatio/farssi/komedia/musikaaliosasto oli jo täynnä tälle vuodelle. Siispä valittiin jotain vähän muuta, ja mentiin katsomaan jännitysnäytelmä Kylmä murha. Ja se oli kyllä mainio! Vaikka mä elän brittidekkareista ja luen noin kymmenettä kertaa läpi Poirot&Marple-kirjojani, niin silti en osannut arvata miten näytelmä päättyy. Esa Latva-Äijö ja Jukka Leisti olivat aivan mahtavia, ja suosittelen kyllä esitystä lämpimästi.
Lämpimästä nokkelasti päästäänkin aasinsillalla mun vaatteisiin. Normaaleita kotivaatteita kun on turha täällä esitellä (vai kuka oikeasti haluaa nähdä kuvan harmaista veluuuuurverkkareista ja harmaasta t-paidasta?), niin esitellään sitten tällaiset vermeet jotka nyt vedettiin päälle kun tarvittiin sitä parempaa seppälää!
Punainen villakangastakki on hetken mielijohdeostos jostain vuodelta 2003 tai 2004. Olin kyllä jo etsinyt pitkään hupullista, eimustaa villakangastakkia, mutta mielijohdeostoksen takista teki lähinnä sen hinta. Muistan sen olleen kyllä kallis, vaikka veronpalautusrahoista vielä jäikin silloin. Takki on kulkenut mukana siis noin 10 vuotta, ja olen vähän sitä ”pienentänyt”. Siirsin nappeja kun takki kävi liian isoksi..
Takin alla taas oli Nanson mekko, jota en oikein ole viitsinyt käyttää aiemmin. Mutta se oli (yllättäen) tosi mukava päällä (no hei se on trikoota) ja näyttääkin kivalta. Saappaat taas lähinnä sattuivat joka hetki kun en istunut, ja niissä oli kamala kulkea mukulakivillä, mutta mitäpä sitä nyt ei parempaaseppälää-fiiliksen vuoksi tekisi.
Teatterista mentiin vielä syömään, ennenkuin hypättiin bussiin ja kurvattiin takaisin kotiin päästämään amma kotimatkalle. Tultiin kuulemma ihan hyvään aikaan, kaikki osatut joululaulut olikin jo laulettu läpi. Onneksi eivät tyttöset vielä muista biisien sanoja, sillä mä en kertakaikkiaan muista mitään. Viimeksi lauleskelin että ”joka ilta kun lamppuu sammuuuu ja saapuu sininen yö ja sininen matti saapuu ja sininen sininen siii, on sillä sininen jooookuu ja sininen sininen pää”. Kyllä se tästä!