Mä en oo koskaan
Mä en oo koskaan vetänyt yhtään leukaa.
Mä en oo koskaan punnertanut. Eikun hetkinen, olenpas. En tosin muista, että olisin ennen aikuisikää tehnyt ainuttakaan punnerrusta muuta kuin polvet maassa. Enkä osaa sanoa, että miksi. Ekan kerran kun tein punnerruksia ”oikein”, oli joskus heti vuonna 200x jossain BodyPump tunnilla. Tunnin jälkeen jäin ihmettelemään, että mitä hittoa oikein olin aina miettinyt kun en ollut edes kokeillut.
Sama koskee nykyään tuota leuanvetoa. Sitkeästi räpistelen joka kerta salilla niitä 1/4 leuanvetoja, silläkin uhalla että joku kerta vielä pääsen sen ihan oikeasti kokonaan. Ja mietin, että kuinka paljon helpompaa tämäkin olisi, jos olisin joskus vaikka yläasteikäisenä edes kokeillut. Tai ala-asteella.
Meillä ala-asteella tytöt harrastivat jumppasalissa tamburiinin tahdissa naisvoimistelua. Todella, todella harvoin saatiin pelata jotain. Pari kertaa pelattiin koripalloa ja pari kertaa sählyä. Muuten sitä typerää ringissä kävelyä ja jalan heilutusta. Telinevoikassa tehtiin kuperkeikkoja, käveltiin penkillä ja ehkä roikuttiin renkaissa. Mutta ei mitään kivaa.
Yläasteella liikunnanopettajaksi osui testeistä innostunut henkilö. Oli sitä sun tätä testiä. Koripallo-, lentopallo-, kunto-, liikkuvuus-, venyttely-, Cooper/1500m-, yleisurheilu-, luistelu-, pesäpallotestiä. You name it, we had it. Vaikka testit olivatkin haitarista, niin liikunta oli sata kertaa mielenkiintoisempaa kuin ala-asteella. Ja monipuolisempaa. Oli jopa aerobiciä ja venyttelyä ja päästiin ihan pelaamaankin, ringetteä ja sählyä.
Lukiossa haalin liikuntakursseja vähän enemän, ja meno muuttui. Pakollisilla kursseilla oltiin vielä tytöt ja pojat erikseen, mutta valinnaisilla ryhmät yhdistettiin. Ja hauskuus alkoi. Pelattiin, oltiin ulkona, käytiin salilla ja uimassa. Lukiossa pakollinen koululiikunta oli ensimmäistä kertaa kivaa.
Mutta ei silti kukaan sanonut että kyllä sä voit punnertaa ilman että pidät polvia maassa. Tai että hei koita leuanvetoa. Sanottiin aina että tytöt punnertaa polvet maassa. Ja pojat veti leukoja. Saliohjaus hoidettiin niin että salin suunta osoitettiin ja sitten kaksi tuntia ihmeteltiin ja pelleiltiin. Olisipa joku antanut jonkun perusohjelman käteen niin olisin varmasti saanut noista testailuista jotain irti.
Miksi koululiikunnassa niin tiukasti eroteltiin tyttöjen jutut ja poikien jutut? Miksi me tytöt harjoiteltiin tamburiinin tahdissa varpaat edellä kävelyä ympyrässä, kun pojat sai pelata jalkapalloa? Miksi kukaan ei sanonut että hei kyllä tytötkin saa tehdä normaaleita punnerruksia? Miksi kukaan ei pistänyt vetämään leukoja?
Tämä pohdinta lähti vähän liikkeelle Saaran punneruspostauksesta. Ja muistan tämän taas tänään, kun yritän räpeltää sitä leuanvetoa saadakseni edes sen 1/3 vedon aikaan.
