Muffins, can’t make them

Sitä kuvittelisi, että muffinsien teko olisi helppoa ja yksinkertaista. Väärin kuviteltu, uskokaa pois. Ensimmäisen kerran kun tein muffinseja, ajattelin että otan laiskana ihmisenä ja paskana leipurina paketin johon lisätään vain öljy ja vesi ja herkkuleipomukset ovat valmiita. 

Joo. Siis tosi helppoa. Mitä nyt unohdin sen veden ja muffinseista tuli yllättävän rapsakoita.

Torstaina vietin vähän jälkijunassa mun synttäreitä (kuten on aiemmin todettu, mun synttärit on tupanneet oleen lähiaikoina sysipaskoja, niin siirsin juhlinnan varuiksi vähän eteenpäin) ja tiiti tilasi kakkua. Lupasin ”jotain”. Valmismuffinsifail vielä inhottavan hyvin mielessä ajattelin että ehkä saan tehtyä kuitenkin tehtyä muffinseja, kun mulle luvattiin ihan apuakin asiassa. Ei siis muuta kun kaupan kautta kotiin ja leipomuksille. 

Tarkoitus oli, että tehdään pätkismuffinseja joiden päälle tulee suklaapäällyste. Osa 1, pätkistä taikinan sisälle onnistui ihan kivasti. Sillä aikaa kun eka pellillinen leipomuksia oli uunissa, löytyi keittiön tasolta kermapurkki. 

”Hei, eikö tää kerma pitänyt pistää siihen taikinaan.”

”Hups.”

Noh, hätä ei ole tämän näköinen. Ehkä ne onnistuu ilman kermaakin. Osa 2, suklaan sulatus sujui siihen asti hyvin kunnes minulla välähti.

”Mitä jos laitetaan tätä kermaa tähän suklaan sekaan?” 

”Jaa. En oikeen tiiä.”

”Eikun pistä nyt vaan…joo hyvä on, just EIKUN MITÄ TAPAHTUU, TÄÄ SUKLAA MENI IHAN KÖKKÖÖN.”

Ilmeisesti jos sulaan suklaaseen pistää vähän kermaa (edes huoneenlämpöistä), suklaa ottaa itseensä ja palaa alkuperäiseen olomuotoonsa. Well who would’ve known, kysyn vaan.

Lopputuloksena oli sitten kermavaahdolla kuorrutettuja vähän littanoita muffinseja, joita kyllä pystyi hyvin syömään. Lisäksi onnistuin piilottamaan toisen Pätkispussin, joten sain syödä kivasti iltapalaksi Pätkiksiä tänään :) Jotkut kutsuvat sitä huolimattomuudeksi, minä (ja tiiti) kutsutaan sitä kaukoviisaudeksi.