Mukavuusalue, missä olet?

Aina puhutaan siitä, miten pitää poistua mukavuusalueeltaan jotta saa jotain aikaan. Itsehän olen hyvinkin mukavuusalueellani viihtyvä ihminen, enkä tajua miksi sieltä pitäisi mihinkään lähteä. Onko pakko kehittyä jos ei halua? Mutta tässä kun on tämä syksy ja uudet harrastukset ja sellaista, niin on tullut vähän harhailtua välillä liiankin kauas sieltä mukavuusalueen pehmeän höttöisiltä reunoilta. Kuten esimerkiksi tekemään käsilläseisontaa ilman tukea. Tuosta nuin vaan. Olen tässä oppinut moniakin asioita itsestäni samalla:

1. En tykkää olla ryhmän huonoin. Ja voi pojat, kuinka olin ryhmän huonoin kun kyseessä oli Aerial Ring (katosta roikkuu rengas ja sitten siinä renkaalla pitäisi temppuilla). Jotenkin pidän itseäni urheilullisena (tai no ainakin liikunnallisena) ihmisenä, jolla on hyvä koordinaatio. Mutta ilmeisesti kun roikkuu polvitaipeistaan renkaassa ja yrittää siitä nostaa itsensä renkaalle istumaan, koordinaatio ja urheilullisuus katoavat ja ei auta muu kun tiputtaa itsensä alas matolle. Itsetunto säpäleinä.

2. Olen lapsellisen iloinen kun osaan tehdä jotain paremmin kun joku muu. En menee ilkkumaan, enkä lällätä, enkä ilku sitä joka on huonompi, mutta myhäilen että hah, minäpä osaan katsokaa tehdä tämän varpaillakävelyn tosi hyvin. Liittynee varmaan kohtaan yksi. En koe olevani ryhmän huonoin jos osaan edes yhden jutun tehdä siten että olen vaikka toisiksi huonoin. En osaa selittää mistä tämä johtuu, kun ei siinä ole edes mitään järkeä.

3. En osaa käyttää keskivartalon lihaksia. Tajusin tässä että kun mun lajitaustahan on luistelu. Ja siellä kun käytetään keskivartaloa, niin se pointti on pitää selkä suorana ja jäykkänä, että pysyy paketti tukevasti kasassa. Sitten taas kun pitäisi tehdä rekillä neulansilmiä. Yritän aktivoida keskivartalon, mutta pamautan sen samalla sitten tikkusuoraksi, jolloin tietenkään mikään ei onnistu. Olen selvästi koordinaatiollisesti haasteellinen. Ajattelin mennä yön pimeydessä tuohon naapurissa olevan koulun pihaan harjoittelemaan tätä, josko vaikka jossain vaiheessa aivot ja lihakset suostuisivat yhteistyöhön.

4. Olen kuperkeikallisesti rajoittunut. Etuperin kuperkeikka, no problem. Takaperin kuperkeikka, not gonna happen. Jos täällä on joku joka on vasta aikuisena oppinut takaperinkuperkeikan, niin kaikki vinkit ovat tervetulleita. Mää en vaan saa sitä tehtyä. Ja se syö naista.

5. Olen yllättävän sitkeä tekemään asioita joita en osaa. Tänään käytin ainakin vartin siihen että yritin tehdä takaperin kuperkeikkaa. Onnistumatta kertaakaan (aina se kippaa sinne sivulle ja menee olkapään kautta). 

+1. Suurin urheilusankarini on Timo Silakka:

Jumppa on aika hianoo.