Myydään: sinkkuelämä, eli mitä taas opin Cosmopolitanista
”On aika kohdata totuus: todellinen syy sinkkuuteesi ei ole aina huonossa ajoituksessa tai miehessä.” Jaaha, totuuden hetki siis. Cosmopolitan tietää toki aina paremmin, ja mua vituttaa tää sinkkuus, niin toki sitä pitää ottaa neuvosta vaari. Mukava asento sohvalle ja lehti luentaan.
Kukaan ei täytä vaatimuksiasi. Cosmossa ehdotetaan, että mitä jos mä oon vaan liian nirso. (En ole, mutta let’s play with the idea.) Mä olen jotenkin kuvitellut, että mä en olisi nirso, ja että niille asioille mitä sytyttää ei oikein voi mitään. Mun eieiei-asioita ovat mm. seuraavat:
- Mies on mua pienempi. Mä en halua nimittäin tuntea itseäni sotanorsuksi miehen rinnalla, vaan haluun mua isomman mielen. Pidemmän ja painavamman.
- Hevitukka. Sellainen pitkä, hapsuinen. Yh.
- Wow ja muut pelit pääasiallisena harrastuksena. Minähän siis saan istua koneella irkkaamassa illat, toki. Mä en vaan itse tajua noita pelejä yhtään, ja oletan että se kävis miehelle raskaaksi jos mä ymmärtämättömyyttäni vitisisin ja dissaisin sille tärkeitä pelejä.
Ei mun mielestä mikään pitkä lista, mutta vissiin sitten ”ongelmani voi olla se, että en välttämättä itse tiedä, millainen mies sopii juuri minulle”. Hmmm. Eli eikun etsimään mua pienempää hevitukkaista wowittajaa? Rakas Cosmopolitan, enpä kuule usko.
Sinkkumiehet ovat kiven alla. ”Alat jo vakavasti harkita, että sinun täytyy muuttaa toiseen kaupunkiin tai jopa maahan.” Cosmo ehdottaa että pitää rikkoja rutiinit. Eilen kyllä tuli rikottua rutiineita sitten ihan urakalla, ja ilta päättyi rokkibaarissa tequilan juontiin seurueessa, jossa oli väkeä Serbiasta, Etelä-Koreasta, Yhdysvalloista ja Etelä-Afrikasta. Ihan sillai, se etelä-afrikkalainen oli mahtis. Mutta kun ne sinkkumiehet, jotka olis kiinnostuneita munsta, ovat kiven alla. Mulla ei oo varsinaisesti oo ollut vaikeuksia löytää sellasia ”hmmehkä” tyyppejä, mutta kun ne ei oikeen halua vissiin tutustua muhun. Että milläs sitten sen korjaat?
Kipinät eivät sinkoile välittömästi. No tän mää voin myöntää, että jotta mä haluisin nähdä miehen uudestaan, pitää olla edes vähän jotain kipinää. Cosmo neuvoo, että pitää antaa ”ihan mukavalle mutta vain kaverilta” tuntuvalle miehelle kolme viikkoa aikaa. Tilanne voi sitten muuttua. Jaa mikä kolme viikkoa, mä en pääse ees toisille treffeille :D Ja noh, mä en koe mitään pointtia siinä että tapailisin ”ihan kivaa” tyyppiä kolme viikkoa. Asia olis eri, jos siihen mieheen tutustuis jossain muualla ja sitä näkis sitten ihan vaan muuten. Mutta tuntuu vähän väärältä antaa kiinnostussignaaleja toiselle, jos itte miettii että ihankivamutta.
Olet liian tottunut yksinoloon. Ahaa, siis se että mä oon sinkku on syy siihen että mä oon sinkku? :D Rakas Cosmo, mää en tajua sua. ”Mitä pidempään jatkat soolomatkailua, sitä vaikeampi sinun on oppia ajamaan tandemilla.” No mutta kun mun mielestä se ei oo vain mun päätöksestä kiinni. Voin mä päättää että no huomenna sitten alan opetteleen sitä tandemia, mutta ku perkele ei sitä voi yksin tehä.
Hitto tää on kyllä epätoivosta tää touhu. Oikeesti.