Napa ruskaa

Kun on suvusta jossa tykätään syödä, normaalit pikkujuhlapäivät (kuten ihan näin hatusta vedettynä vaikka äitienpäivä) aiheuttavat pelkotiloja siitä pysyykö napa enää kiinni vatsassa, vai lentääkö se irti pongahtavan napin lailla lattialle.

Päivä aloitettiin vetämällä brunssit Merisalissa. Lapsenlapset tarjosivat juhlankunniaksi lounaan mummille ja vaarille. ”Lounas”, ”brunssi”, meillä tätä kutsuttiin alkupaloiksi. Sillä seuraava etappi oli mökki ja herkuttelusyömingit. Koska äitienpäivä!

Muista en ehtinyt ottaakaan sitten kuvaa, kun piti syödä. Kakkua oli ja keksejä ja kääretorttua ja pitsaa ja sienipiirasta ja lisää keksejä ja lisää voileipäkakkua. Ja kahvia ja mehua. Mä tein tuttavuutta uusimman sukulaiseni kanssa, pikkuherra oli juuri niin hurmaava kuin puolisen vuotias voi olla. Varsinkin kun vitinän alkaessa sen pystyi ojentamaan äidilleen.

Ajelin kotiin (ihme että turvavyö meni kiinni) ja oli pakko lähteä lenkille. Kuutisen kilsaa jolkottelua ja loppuilta onkin mennyt sitten jalkoja auki venytellessä. 

Kisastudio on tyhjänä, mutta eiköhän huomenna siihen saada katsojat paikalle pelkäämään Suomen puolesta. Tai siis kannustamaan. Mitä hittoa siinä Kanada-pelissä ees kävi? Se oli vaan vää-rin.