Kun kello soittaa 6:20, eka reaktio on luonnollisesti hämmennys. Että mitä, miksi toi kello soi tähän aikaan. Sitten sitä pistää takaisin pötkölleen ja juuri sillä hetkellä kun pää osuu makoisasti tyynyyn, muistaa että niin saatana tänään mennään Bodypumppiin 7:30. Peitot syrjään ja tassut kylmälle lattialle (spartahetki 1).

Kahvinkeiton lomassa vilkaistaan ulos ikkunasta ja todetaan että siellä on satanut yön aikana noin metri lunta, ja lisää tulee vaakatasossa. Sitä voikin sitten unohtaa haaveet että pistää tassuihin Converset ja pohtia että pistäiskö sitä kuitenkin sitten kumpparit.  6:41 kun aamupuuro ja aamuleseet on vedetty naamaan, katsotaan bussiaikataulu. Bussi meni 6:40. Tajutaan että tämä tarkoittaa kävelymatkaa (spartahetki 2).

Auraamattomia kävelyteitä pitkin salille raahautuminen lumen tuiskutessa oikealta, vasemmalta, ylhäältä ja alhaalta (spartahetki3).

Junppasalissa ohjaaja aloittaa sanomalla että ”ei oo pakko lähtee repimään heti aamusta sitten”. Eli käydään samantien vaihtamassa ne toiset 5kg kiekot 10kg kiekkoihin. Ai että ei revitä vai? Haha niivvarmaa (spartahetki 4).

Jumpan aikana ei spartailla, keskitytään siihen että ei kuolla sinne saliin tai liiottelupainojen alle (ks. spartahetki4). Siinä välissä kun pieniltä kuolemilta pystyy, niin katsellaan ohjaajan hyviä hauiksia ja takamusta (se näkyy kivasti peilin kautta, eikä edes näytä siltä että tuijottaisit sitä takapuolta. ottakaa vinkkinä. oikeesti).

Salin pukkarissa sekoitellaan proteiinijauheet veteen (spartahetki 5, kun pitää veteen eikä maitoon niinkun kotona) ja pistetään hörppien. 

Loppupäivän voi viettää leuhottamalla niin että muilta lähtee järki. 

Lisää spartalaisuutta voi hakea esim. kulkemalla sinne salille paljain varpain, ruoskimalla itseään tai vaikka ripottelemalla kenkiin lasinsiruja.