No miksei se soita jo?!
Mä en muistanutkaan miten vittumaista se on kun tapaa jonkun josta voisi tykätä ja sitten ei tiedä että tykkäiskö sekin ja miten sitä sitten kyttää puhelinta muka sillai ”no ei mua kiinnosta” ja sitä puhelimen piippausta vaan ei kuulu. Viiden minuutin välein on varma ensin että kyllä se ilmottaa itestään ja sitten on varma että no ei siitä mitään kuitenkaan kuulu. ARGH. Siitä on niin pitkä aika kun oon päässyt pussailemaan että voisko se nyt soittaa ja vois nähdä ja sitten vois nähdä uudestaan ja ehkä pussailla. Että voisko se kuitenkin jo soittaa?
Ja hei, miksei miehet osaa lukea ajatuksia, kuinka tyhmiä ne on? Oon koko päivän nilkuttanut kotona kun on vähän krapula (oho, oltiin tyttöjen kaa baarissa eilen) ja hajotin alkuillasta kotirappusissa nilkan. Krapula ei siis ole syy nilkuttamiseen, mutta eikö se poika olis voinut lukea ajatuksia ja tulla keittään mulle kahvia? Sen sijaan sitten olen maannut peiton alla noin iltapäiväneljään, lukenut intternettiä läpi ja tuskaillut tota soittamisasiaa. Että eikö sen pitäis ottaa yhteyttä kun mää en uskalla enkä kehtaa?
Mutta sain mä kodin sentäs melkein kuntoon, kattokaa vaikka:
