Siihen nähden että olen riistäjähenkinen diplomi-insinööri (kahvi on parasta kun siinä on pieni riiston sivumaku), olen huomannut itsessäni pelottavia hippipiirteitä.

Kierrätys. No ok, ei erityisen hippiä, mutta vähän hippiä hakea lounassalaatit omaan keppoon sen sijaan että ottaisi sieltä kolmasti viikossa styroksipahvimikälie paketin mukaan.

Auttaminen. Riistäjäkapitalistit ei auta, ne riistää. Minä jännitän koska saan tietää ketä on oma SOS lapsikyläkummilapseni Afrikassa, ja tutkailen kiva.org-sivustoa että kelle voisin antaa seuraavan mikrolainani (se ensimmäinen meni Delphinelle Keniaan, koska Delphinellä on vaatepisnes).

Kynttilät. Kaikkien mielestä kynttilät eivät ole kovin hippiä, mutta mä heitän ne sinne tunnelmallista-roskaa-pinoon suitsukkeiden ja sulkakorujen kanssa. Tälläkin hetkellä makoilen sohvalla kynttilän valossa (ja läppärin ihanassa kylmässä kajossa).

Vaatteet. Mustien horomekkojen sijasta huomioni on lähipäivinä kiinnittynyt kaikkeen hipikkääseen. Siinä vaiheessa kun ostan kaiken Tampereen asematunnelin siitä Aurinkokaupasta tai Indiskasta, tulkaa ja tehkää interventio.

Varpastossut. Haaveilen leveälahkeisista farkuista, varpastossuista, löysästä hippipaidasta, surffitukasta ja sellaisesta hippinarusta tukassa. 

Jooga. Haha joo. Jooga. Kävin tänään juoksemassa rappusia (kyllä, se on minusta kivaa) ja jostain kumman syystä sen jälkeen ajattelin että ”hmm, voisin tehdä hieman auringontervehdyksiä”. Ensinnäkin, mistä hemmetistä mä edes tiedän mikä on aurinkotervehdys? Ja miksi niitä piti edes tehdä? Sain itseni kiinni myös ajatuksesta (niiden aurinkotervehdyksien aikana) että ”näitähän vois tehdä aina aamuisin. 

Runot. Runothan on oikeasti tosi hippiä. Ja kaikki maailmanparannuskirjat. Lainasin kirjastosta vähän runollisuutta. Kaksi kirjaa.

Enköhän mää tästä kohta muuta Intiaan ja kasvata parran ja rastat ja alan hokea että piiis duuuuuud. Ja kirjoitan runoja, koen maailmantuskaa ja pelastan maailmaa yksi kivi kerrallaan. Huoh.