Ostin tänään itselleni vähän puhtaamman omatunnon. Kaikki lähti siitä, kun keskustelin aiheesta Ajanhenki -dokumentti. Jankutuksen jälkeen lupasin katsoa kyseisen dokkarin, ja pääsinkin kohtaan 47 min ja pari sekuntia päälle. Ainoa, mitä muistan tästä katselusuorituksesta, on että raha = paha. 

Arvatkaa, kumpi setti lapsia asuu SOS Lapsikylältä apua saavassa perheessä? Ette ehkä tienneet, mutta SOS Lapsikylät myöntävät myös lähiympäristön perheille mikrolainoja. Olen ollut onnekas ja päässyt ihan katsomaan mitä sillä pienellä lainalla voi saada aikaan, ja vähän sekä siitä syystä, että siitä Ajanhenkiahdistusdokkarista päätin että perkele, kyllä rahalla voi tehdä hyvää.

Kummilapsen ostettuani (kyllä, se on ostamista tavallaan, vaikka se kuulostaakin kamalalta) lainasin $25 Kiva.org:n kautta kenialaiselle Delphinelle vaatebisnestä varten (saa lähetettyä lapsensa kouluun sitten kun pisnes vähän paranee). Toivon saavani kummilapsen Ruandasta ja toivon että Delphine saa maksettua velkansa takaisin ja saa pisnekset pyörimään, mutta ans kattoo ny. 

Ehkä noista keinulautailijoista joku on mun kummilapsi. Mutta nyt on ostettu hyvä omatunto. Voin palata olemaan rauhassa länsimainen riistäjäkapitalisti, vaikka mun sisällä asuukin pieni sinisilmäinen hippi. Joka vähän epäilee, että vitut noikaan rahat oikeesti mee mihinkään muualle kun isojen herrojen taskuun.

kuvat: mun ottamia, ette varasta niitä apinat. kaikki oikeudet ja sen sellaiset on mulla. 

ja ps. tän jutun julkaisuaikaan Delphineltä puuttuu enää $50 siitä kolmestasadasta mitä se tarvis.