Talvipäivä naapurikylässä

Koska syyttävä aurinko paistoi taivaalta päivällä, päätettiin parhausihmisen kanssa lähteä naapurikylään vähän katselemaan asuinalueita. Sellasta etukäteistiedustelua että no missäs on lähin kauppa tällä alueella ja meneeks tästä bussi ja niin edelleen. Ja ihan vaan katselemassa maisemia.

2014-01-19_2.jpg

Mulla oli pyhänä aikomuksena olla ostamatta mahapussitalvitakkia, ihan vaan siksi että se on ihan kauheeta rahanmenoa turhaan, mutta oli pakko luovuttaa. Jostain syystä ihmiset eivät kuitenkaan halua näyttää käveleviltä palloilta, niin kaikki takit joita ei-mammaosastoilta löytyi olivat sellasia muotoonleikattuja. Ja eihän ne sitten mee mahan kohdalta kiinni vaikka muuten toimisivat. Ratkaisin asian menemällä tarjoushaukkailemaan (vanhaan tapaan) lähi-Prismaan. Tälläkään kertaa en joutunut pettymään. Siellä roikkui mua odottamassa harmaa pallerotakki. Tosin, luulen että tota ei oo tarkotettu ihan näin isoksi, mutta otin kasvunvaraa. 

2014-01-19.jpg

Luulen tosin että ton helman olisi tarkoitus asettua lantion tienoille eikä polviin kuten eräillä, mutta kuten sanottua piti ottaa enemmänkin tilaa mahankohdalle. Kauheen paksua vuorta tuossa takissa ei oo, mutta voin aina pitää siellä alla fleeceä (sain parhausihmiseltä sen vanhan, voitte funtsia miltä se näyttää mun päältä kun mää oon 165cm pitkä ja parhausihminen jotain 195cm). Mutta niin, jos näätte harmaan plussapallon kylillä niin moikatkaa!

Muoti Ostokset Päivän tyyli

Maailman paras hedelmärahka

Blogeissa on tapana jakaa sellasia reseptejä, joista jää miettimään että oliko tuo nyt oikeasti edes resepti. Sellaisia ”kuori omena, paloittele, asettele lautaselle ja syö”-reseptejä. Itsehän ajattelin tehdä nyt saman! Oon trendien aallonharjalla siis.

Pienenä yksi parhaimpia juttuja oli, kun äiti päätti että tehdään hedelmärahkaa. Hedelmäsalaattikin oli hyvää, mutta ei niin hyvää kun hedelmärahka. Nyt asiaanvihkiytymätön voisi kuvitella, että riittää kun avataan purkki Ehrmannia ja läimästään sinne sekaan ananasta, mutta ehei. Tässä versiossa ei mitään ananaksia tarvita, eikä myöskään ehrmanneja. Tämä rahka ei mene vetiseksi ja on erityisen kivaa syödä.

500g Valion rahkaa

1 prk kuohukermaa (valitse suosikkisi)

2 banaania (ei sellasia ruskeapilkullisia, eli ei täysin kypsiä)

2 kourallista vihreitä rypäleitä (ei siemeniä)

2 kourallista tummia rypäleitä (ei siemeniä)

1 Honey Crunch/Fuji omena (sellainen jätti-iso ja rapsakka omena siis)

vaniliinisokeria

Pilko hedelmät, vispaa kerma, kaada sekaan rahka ja sekoita. Mausta vaniliinisokerilla. Syö pois.

Jaa miksi tämä on erityisen hyvää? No kun se on sellaista rouskuvaa syödä, mutta samalla pehmeää ja rahkaisaa. Jos menette ja pistätte täysin kypsiä banaaneita ja jotain lössöomenoita, niin ei tule niin hyvää. Mutta tämä on sellaista että haluisin syyä vieläkin lisää, mutta ei vaan jaksa ja rahkakin taisi loppua jo. Yhyy. Niin ja ehkä tämä on siksikin hyvää kun se melkein sama kun äidin tekemä. Lähestulkoon!

Koti Ruoka ja juoma