Unelmamies

Mies: ”Mennäänkö lauantaina kahville?”

Minä: ”Mennään vaan, käykö kasilta Coffee Housen edessä?”

Mies: ”Joo, nähdään lauantaina.”

Lauantai, miestä ei näy, mitään ei kuulu.

Sunnuntai, mitään ei kuulu.

Maanantai, mitään ei kuulu.

Tiistai: ”Sorry, ollu kaikkea häslää, en tarkoituksella jättäny väliin.” Enpä vastannut tähän mitään.

Keskiviikko: ”Ku meidän piti nähdä viime la niin oletin ettei treffejä oltu löyty lukkoon. Olisin tietty voinu ilmottaa mut tuskin tämä enää mitää muuttaa!” [vastasin notta jos on sovittu aika ja paikka, niin mikä on epäselvää…] ”Ei mikään epäselvää, ei menny viikonloppu putkeen ja oon ollut virustaudissa. Hyvät jatkot kuitenkin”

Tässä kohtaa mää funtsin että joo, eiköhän tää nyt jäänyt tähän. Mutta ehei! Torstaina iloisesti taas puhelin piippasi: ”Jos haluut et nähdään viä joskus, ilmottele.” Ei hemmetti, oikeasti. Meni hermo ja saatoin vastata ystävällisesti että mulla ei oo tapana antaa ohareitten tekijöille uusintayrityksiä, ja saatoin käskeä aikuistumaan. Seuraavassa viestissä mies kertoo että noku olin juomassa. Ahaa, siis että pitäs antaa armoa koska olit dokaamassa. Nice… Toivottelin taas jatkot loppuelämälle ja aattelin että noniin nyt se lopetti. Mutta ei. Sain vielä sitten selityksen että on oltu viikko kipeenä ja perjantaina vähän lähti juomiseksi ja lauantainakin vähän sitten niin.

Kyllä, olen aina halunnut miehen joka a) ei pysty ilmoittamaan jos tulee este b) ei pysty ilmoittamaan koska on kännissä c) valehtelee.

Mulla olis puhelinnumero, jos joku tollasen haluaa :D