Uusi, pörheämpi tukka

En olekaan vissiin vielä ehtinyt tilittää mun tukka-asioista täällä palstan puolella, blogissa sitten senkin edestä. Tiivistettyä tilitystä (vähän niinkun sitruunamehua pullosta): äidillä on ihana luonnonkihara tukka, isällä piikkisuora, mulla suora takkuun hakeutuva vuosi vuodelta pörhistyvämpi yhdistelmä. Seuraavassa kuvassa tukka on oikeastaan niin suora, kun se vaan voi olla:

(ignoroikaa pitsalaatikot ja tiskiharjat taustalta)

Tämä tukka on siitä jännä, että ikinä aamulla ei tiedä että millä tuulella tukka mahtaa olla. Että onko sivuviippa, takatöyhtö, päällitukkasuttura vai mahdollisesti näitten kaikkien kombinaatio. Kesällä mulla on surffitukka, jos siis tukka sattuu sille päälle. Mutta nyt voitin! Kävin rakkaalla kampaajallani ja pyysin ”joku niinkun vähän kihara, mut ei afro tai puudeli eikä sillai ylisöpö siisti tiiätkö”. Se katsoi mua hetken ja huokas, mutta ymmärsi se just mitä tarkotin.

Kampaajani yritti kuivata tota pehkoa jollain hienolla kuivaussysteemillä eikä föönillä koska ”jos mä föönaan tätä niin tää räjähtää”, mutta eräs oli mielestään istunut jo riittävän pitkään paikallaan ja vitisi että MULLA ON NÄLKÄÄÄÄÄ SAANKO LÄHTEEEE, että Tuisku sitten vaan päätti föönata ton ja antaa mun poistua paikalla vähän niinkun keskeneräisessä versiossa. Tuo oli kiharampi ennenkon aloin.. siis se eräs alkoi vitisemään että pitäs jo päästä lähtemään. Mutta katsotaan! Mut nyt alkaa kevätfiilis olla kohdillaan, surffitukka ja kaikki. Enää puuttuu tää Nellyn kesämekko, jonka vaan voin toivoa sopivan ja toivoa että se ei näytä ihan yöpaidalta.

Mekko ehkä vaatisi noin hehkeän naisen sisäänsä, mutta ehkä määkin pystyn pitämään sitä. Mekkoa. Nainen olisi kuitenkin vähintään yhtä vaikea kuin minä.