Koska haluan muistaa

Perheemme vain hetkeä ennen kuin elämä yllätti meidät dramaattisesti.

Vauva ja aivoverenvuoto

Viime talvena sain vauvan ja aivoverenvuodon.
Jouduin kahdeksi kuukaudeksi sairaalaan lapseni ollessa vain 7-viikkoinen.

Tähän blogiini dokumentoin omaa kuntoutumisprosessiani ja perheemme vauva-arkea aivoverenvuotoni jälkeen. Koska sairastuminen heikensi erityisesti lähimuistiani, aloin jo sairaalahoidossa ollessani kirjoittaa vimmaisesti päiväkirjaa, jotta muistaisin myöhemmin edes jotain näistä kipeistä, hurjista, vaikeista ja haikeista, mutta myös ihanista, kauniista ja ainutlaatuisista päivistä vauvavuoden aikana.

Miksi tällainen blogi?

Kun kuntoutumiseni eteni, päätin yksityisen päiväkirjani kirjoittamisen lisäksi aloittaa myös julkisen blogin. Ajattelin, että jos joku käy läpi jotain samantapaista kuin minä nyt, tällaisesta blogista voisi ehkä olla iloa jollekin toisellekin. Ainakin itse olisin ollut hyvin ilahtunut, jos olisin jo heti sairastumiseni alkuvaiheessa löytänyt blogin, jossa joku toinen pienen lapsen äiti kertoisi kokemuksistaan vakavasta sairastumisesta vauvavuoden aikana. Tuntuu, että olen googlaillut loputtomasti ja kahlannut läpi lukemattomia nettisivustoja, mutta en ole löytänyt yhtäkään blogia, jota olisi kirjoitettu tämäntyyppisen elämäntilanteen keskeltä, toipumisprosessin vielä ollessa käynnissä. Siksi olen päättänyt tarttua toimeen ja aloittaa itse tällaisen blogin. Ajattelen, että parhaimmillaan tämä voi olla kiinnostavaa tai joskus jopa lohdullista luettavaa muillekin vakavan sairastumisen keskellä eläville pienten lasten vanhemmille tai heidän lähipiirilleen, mutta jos ajatukseni eivät kolahdakaan tai löydä vastakaikua, ainakin tämän blogin pitäminen on äärettömän merkityksellistä itselleni. Se riittää.

Säilön tänne kaikkea, mitä en halua unohtaa. Monet äidit kertovat, että kun pikkuvauvavaihe on ohi, he eivät enää muista vauvavuodesta juuri mitään. Intensiivinen pikkuvauvavaihe yövalvomisineen on monille vanhemmille niin rankka, että se jotenkin vain pyyhkiytyy muistista, ilman, että unohtamiseen edes liittyy minkäänlaista neurologista häiriötä tai sairastumista.

Omalla kohdallani aivoverenvuoto heikensi muistiani yleisesti. Erityisesti lähimuistini huonontui merkittävästi. Muistan vanhoja asioita paremmin kuin uusia, hetki sitten koettuja, mikä on aivan järkyttävän hirveää, kun samaan aikaan elää ainutlaatuista, ohikiitävän nopeasti kuluvaa elämänvaihetta pienen vauvan äitinä.

Toivon, että kuntoutumiseni edetessä muistini alkaa pikkuhiljaa parantua. Onneksi se onkin jo kohentunut huomattavasti siitä, millainen tilanne oli heti sairastumiseni jälkeen. Mitään takeita muistini palautumisesta täysin ennalleen ei kuitenkaan ole. Siksi olen päättänyt kirjoittaa, valokuvata ja blogata. En halua, että kaikki mitä nyt koen, vain katoaa mielestäni. Sen vuoksi tämä blogi: etten unohtaisi.

Rakkaudella,

Terhi

Kuva: Brave Teddy

Kukkakruunu: Kristiina Suo-Kustaa, BLOMMA creatives 

perhe vanhemmuus terveys ystavat-ja-perhe
Kommentit (2)
  1. Hyvä idea. Minä sairastuin talvella 1,5 vuotta sitten synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Muistan sieltä hirveimpiä hetkiä ja sitten lisäksi välähdyksiä. Olisi pitänyt kirjoittaa, kuvia onneksi on. Loppukeväästä ja kesästä mulla on jo enemmän muistikuvia, mutta ei siltäkään ajalta lisäksi muuta kuin valokuvia.
    Odotan mielenkiinnolla postauksiasi!

    1. Kiitos kommentista Annepa ja voimia ja hyviä vointeja sinne! Toivottavasti kokemasi synnytyksen jälkeinen masennus on jo helpottanut. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *