Kiva kun sä tulet, on sua odotettu jo…
…sua varten meillä on jo melkein kaikki valmiina…
Meidän pentu tulee huomenna kotiin ikuisuudelta tuntuvan odotuksen jälkeen. Olemme harkinneet koiran hankkmista varmaankin viimeiset kolme vuotta. Vihdoin tänä vuonna tuntui siltä että olisimme kenties aidosti valmiita kantamaan vastuun koiran kasvattamisesta, ja aloimme puhua koiran hankkimisesta tosissamme. Otin kesällä yhteyttä kasvattajaan joka oli ilmoittanut tulevan pentueen Suomen Mäyräkoiraliiton sivuilla, lyhytkarvaisia ja punaisia pentuja tulossa hyvistä vanhemmista. Pentuja näkyi ensimmäisen ultraäänen mukaan kohdussa vain yksi, ja varmuuden vuoksi otin jo toiseenkin kasvattajaan yhteyttä kun ajattelin ettei meille kenties riitä pentua ensimmäiseltä kasvattajalta. No, elokuussa syntyi ensimmäiselle kasvattajalle punaisia pentuja kuusi, ja yksi mustakin putkahti maailmaan! Varasin meille välittömästi yhden pennun, ensin tyttökoiran. Mutta kas vain, kun menimme ensimmäistä kertaa katsomaan pentuja n. kolmiviikkoisina, sieltä kömpikin reipas poika silmät sirrillään puremaan mieheni kättä ja valinta tuli sillä selväksi.
Pentu osoittautui kasvattajan kertoman mukaan aktiiviseksi ja rohkeaksi. Saimme matkan varrelta paljon valokuvia joista saimme seurata pennun kasvua ja kehitystä, ja pentujen ollessa noin kuuden viikon ikäisiä kävimme vielä katsomassa niitä uudestaan (ajomatka meiltä kasvattajalle on kolmisen tuntia, joten ihan joka viikko ei ollut mahdollista käydä pentuja paijaamassa). Kuusiviikkoiset pennut olivat kovia käyttämään hampaitaan varpaisiin, sukkiin, housuihin, korviin ja ihan mihin tahansa ylettyivätkään, mutta mikä sen ihanampaa kuin jäädä seitsemän pienen mäykkypennun jyräämäksi 🙂
Koiranpentujen ruokaa.
Kasvattajalla on pieniä lapsia ja neljä täysikasvuista koiraa, joista molemmat mäyräkoirat (äiti ja tytär) ovat kenties parhaalla luonteella varustettuja mitä olen koskaan minkäänrotuisista koirista tavannut. Rauhallisia, itsevarmoja, sosiaalisia, kauniisti käyttäytyviä. Pennuilla on siis erittäin hyvät lähtökohdat sekä perimän että syntymäkodin kasvuympäristön puolesta kehittyä täysipäisiksi, ihaniksi perhekoiriksi. Kasvattajan luona oli muutenkin kaikki niin oikein tehty kuin vain voi olla, ja koirista huolehtiminen erittäin ensiluokkaista. Lisäksi koko perhe on todella mukava!
Huolestuin hieman oman pentumme rohkeudesta siinä vaiheessa kun kuulin että se oli sukeltanut maalipurkkiin ja joutunut ekaa kertaa pesulle. Meillä on kuitenkin jonkinlainen astraalitason yhteys: samana päivänä sotkin itse itseni maaliin maalatessani pennulle nikkaroimaamme pentuporttia. Samoin samana yönä kun pennut syntyivät, näin unta siitä että pentumme oli tullut kotiin ja teki pahojaan kakkimalla lattialle.
Olemme valmistautuneet koiran tuloon lukemalla kirjoja sekä rodusta että pennun kasvatuksesta, käymällä asunnon läpi täikammalla vaaranpaikkojen tunnistamiseksi, poistamalla matot ja tuomalla tilalle sanomalehtiä, suojaamalla johdot ja niin edelleen. Pennulle on hankittu kevyt näyttelytalutin, tavallinen heijastava ja säädettävä talutin, pentupanta, nukkumapeti, aktivointilelu, muita leluja, koulutusherkkuja, nikkaroitu portti, on otettu vakuutus ja Mäyräkoiraliiton jäsenhakemus on vireillä. Jopa rokotusaika on varattu ja tehosteet ja toiset rokotukset merkkailtu kalenteriin ennakkoon. Kasvattaja on siruttanut, madottanut ja terveystarkastanut sekä rekisteröinyt pennut, ja olen tarkistanut sukutaulun liiton sivuilta kahdeksanteen polveen asti. Vielä puuttuu kantokoppa joka toimii myös pesäpaikkana, sekä nimilaatta kaulaan. Ja takki!
Lukemiemme kirjojen lisäksi kasvattaja lähetti kuusi A4-arkkia ohjeita kotiin, ja vielä keksin niistäkin sata kysymystä! Pelkään ihan hulluna että en osaa kasvattaa pentua ja pilaan sen tai että se saa suuhunsa jotain sopimatonta ja sairastuu tai karkaa riistaviettinsä viemänä ja katoaa tai loukkaantuu. Olen ylihuolehtivaisen mutsin perikuva. Mutta ilmeisesti kuitenkin aika miellyttävä mamma, kuvasta päätellen :)
Poika vetelee sikeitä ihan rauhassa uuden äidin sylissä.
Kotiinlähdön hetkellä tuo pehmolelun näköinen otus piti siirtää takaisin sisarustensa kanssa koriin nukkumaan – ehkä vaikeinta mitä olen aikoihin joutunut tekemään. Etenkin kun toinen joka siirtoyrityksestä alkoi ynisemään uneliaasti. Olin niin syvästi liikuttunut ja rakastunut pentuun tuolla hetkellä, että meinasi henki salpautua. Toivon että saamme nauttia vastaavista rakkaudentäyteisistä hetkistä pikkuisen kanssa vielä paljon, ja toivon myös ettei muutto uuten kotiin ole pennulle niin stressaava kokemus että se ei pysty lainkaan rentoutumaan. Samoin kuin en itse pysty tänä yönä nukkumaan koska vauhkoilen koiran saapumista. Mikä on sinänsä kurjempi juttu että aamulla on kuvaukset joissa olisi hyvä näyttää freesiltä… :D
Ai niin, toki otin myös töistä ensi viikon vapaata: työkaverit toivottelivat hyvää äitiyslomaa ja pahoittelivat jo ennakkoon tulevaa väsymystäni yövalvomisten takia.
-Eva